Meluilmoitus
Tilapäisistä toimenpiteistä ja tapahtumista, joista saattaa aiheutua erityisen häiritsevää melua tai tärinää, tulee tehdä Vihdin kunnan ympäristönsuojelu ja -valvontayksikölle ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus hyvissä ajoin, kuitenkin 30 vuorokautta ennen toimenpiteeseen ryhtymistä tai toiminnan aloittamista.
Tilapäistä melua tai tärinää saattaa aiheutua rakentamisesta, korjaustyöstä ja kunnossapidosta sekä muusta näihin rinnastettavasta työstä tai toimenpiteestä. Tilapäistä melua saattaa aiheutua myös muista tapahtumista, kuten moottoriurheilukilpailusta, muusta urheilu-, huvi- tai näytöstilaisuudesta. Huomioitavaa on melun tai tärinän voimakkuus, kesto ja toistuvuus sekä näistä seikoista mahdollinen aiheutuva häiriö vaikutusalueella asuville, oleskeleville tai työskenteleville.
Vihdin kunnan ympäristönsuojelumääräyksien luvussa 4 on säädetty, milloin meluilmoituksen tekemisestä voi poiketa. Esimerkiksi, jos yleisötapahtuma loppuu ennen klo 22, ei meluilmoitusta tarvitse tehdä. Tutustu ympäristönsuojelumääräyksiin täältä.
Ympäristönsuojelu ja -valvontayksikkö antaa ilmoituksen johdosta päätöksen, joka saattaa sisältää lisämääräyksiä toiminnasta aiheutuvien haittojen estämiseksi tai vähentämiseksi.
Meluilmoituksen käsittelystä peritään Vihdin kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen taksan mukainen maksu.
Viimeksi päivitetty 09.05.2023