13.2.2025: Putkirikko Ojakkalassa Enätiellä. Vedenjakelu on keskeytynyt Ojakkalan, Tervalammen ja Otalammen alueella. Korjaustyöt aloitettu, ja vedenjakelu saadaan palautettua arviolta klo 21.00. Vedenjakeluauto on Hiekkahentusen (Kehätie 1430, Ojakkala) pysäköintialueella, sieltä voi noutaa vettä omiin astioihin.

Vihdin lukiolaisille menestystä yrittäjyydessä

Vihdin lukion yrittäjyyskurssilaisten Paavo Karin ja Henri Kulmalan Luurihuolto NY voitti viime keskiviikkona ja torstaina (8.-9.5.) Kauppakeskus Kampissa käydyillä Uskalla yrittää -messuilla Taaleri Special Award: Taaleri luola -palkinnon. Palkinto käsittää yrityksen jatkokehitykseen varatun rahapalkinnon sekä osallistumisen ensi heinäkuussa Porissa järjestettävän SuomiAreena -tapahtuman yrittäjyyspuhekilpailuun. Menestyksen ansiosta Paavo Kari pääsi perjantaiaamuna antamaan lausuntojaan yrittäjyysvuodesta myös MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmaan.
Uskalla yrittää -messut olivat valtakunnallisen Vuosi yrittäjänä -kurssin loppukilpailu, jonne pojat olivat päässeet, koska heidän yrityksensä oli maaliskuussa valittu Uudenmaan parhaaksi toisen asteen yritykseksi.

Lisäksi Vihdin lukion yrittäjyyskursseista vastaava opettaja Oskari Ropponen valittiin Nuori Yrittäjyys ry:n yhdeksi kolmesta Vuoden yrittäjyysopettajasta.

Lisätietoja kilpailuista ja palkituista: https://nuoriyrittajyys.fi/uskalla-yrittaa/vuoden-parhaat/