13.2.2025: Putkirikko Ojakkalassa Enätiellä. Vedenjakelu on keskeytynyt Ojakkalan, Tervalammen ja Otalammen alueella. Korjaustyöt aloitettu, ja vedenjakelu saadaan palautettua arviolta klo 21.00. Vedenjakeluauto on Hiekkahentusen (Kehätie 1430, Ojakkala) pysäköintialueella, sieltä voi noutaa vettä omiin astioihin.

Sepänpihan Kotinäyttely toteutuu tavalla tai toisella

Sepänpihan Kotinäyttelyn järjestäminen etenee ja Sepänpihan esittelyn parasta mahdollista tapaa vallitsevassa tilanteessa kartoitetaan.

Taloja ja rakenteilla olevaa pihaa Sepänpihan alueella.

Vihdin kunnan Sepänpihan Kotinäyttelyä toteuttava organisaatio tiedottaa:

Tällä hetkellä Sepänpihan Kotinäyttelyn järjestäminen etenee. Seuraamme hallituksen linjauksia ja muutamme suunnitelmaa tarvittaessa. Tutkimme muita mahdollisia toteuttamisvaihtoehtoja Sepänpihan esittelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla tänä kesänä.

Pidämme tärkeänä, että alueelle syntyneet innovatiiviset asumisen ratkaisut voidaan esitellä suurelle yleisölle – kehittämishankkeemme tulokset ovat kiinnostavia sekä yksityisihmiselle että eri alojen asiantuntijoille.