13.2.2025: Putkirikko Ojakkalassa Enätiellä. Vedenjakelu on keskeytynyt Ojakkalan, Tervalammen ja Otalammen alueella. Korjaustyöt aloitettu, ja vedenjakelu saadaan palautettua arviolta klo 21.00. Vedenjakeluauto on Hiekkahentusen (Kehätie 1430, Ojakkala) pysäköintialueella, sieltä voi noutaa vettä omiin astioihin.

Kehä V Uudenmaan poikittaisliikenteen pääväyläksi

Kehä V karttakuva
Kuva: Kehä V kehittäjäkunnat

Valtatie 25 Hangon ja Mäntsälän välillä kuuluu Suomen maanteiden pääväyliin. Yhdessä Mäntsälän ja Porvoon välillä kulkevan kantatie 55:n kanssa tiet muodostavat Kehä V:ksi kutsutun väylän ja kehityskäytävän rungon Hanko-Hyvinkään rautatien kanssa. Kehä V:n vaikutusalueella on 221 000 asukasta, ja kuntien väestönkasvu on ollut yli 11 prosenttia viimeisen 20 vuoden aikana. Vihti yhdessä Kehä V:n kehittäjäkuntien – Hangon, Raaseporin, Nurmijärven, Hyvinkään ja Mäntsälän – kanssa edistää kehätien parantamista Uudenmaan poikittaisliikenteen pääväyläksi vuoteen 2030 mennessä.

– Kehä V:ä kehittämällä parannettaisiin tien turvallisuutta, sujuvoitettaisiin liikennettä sekä mahdollistettaisiin työvoiman liikkuvuutta. Väylän hyötykustannus-suhde (HK-suhde) on jo nykyisellään 1,8 eli poikkeuksellisen suuri. Monia hankkeita on toteutettu alhaisimmilla tunnusluvuilla. Tämän takia se olisi loistava osa myös työllisyyttä tukevaa EU:n koronaelvytystä, toteaa Vihdin kunnanjohtaja Erkki Eerola.

Vihdin kunta sijaitsee Helsinki-Turku (VT 1) -moottoritien sekä Vihti-Pori (VT 2) ja Hanko-Hyvinkää (VT 25) eli Kehä V:n risteysalueella, 36 minuutin päässä Helsingistä. Kunnan logistiikkayhteyksiä palvelevat myös sähköistyvä Hanko-Hyvinkää-junarata, tuleva Turun tunnin juna sekä Nummelan kehittyvä lentokenttä.

– Meiltä Vihdistä löytyy jo nyt hyvät yhteydet lähelle ja kauas. Jatkossa ne paranevat entisestään, kun uusi nopea junayhteys Helsingin ja Turun välille saadaan käyttöön. Kehä V:n kehittämisellä olisi merkittäviä vaikutuksia koko Uudenmaan poikittaisliikenteelle, kun parempikuntoinen väylä auttaisi purkamaan ruuhkia Kehä III:lta, Eerola sanoo.

Ilman perusparannusta Kehä V:n on arvioitu olevan palvelutasoltaan Etelä-Suomen huonoin päätie.

– Hangon sataman tavaraliikenne on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja siksi Vihtiäkin halkovalla Kehä V:llä kulkee vuodessa noin 240 000 rekkaa. Tien parannustoimet ovat elintärkeitä, sillä yksinomaan Kehä V:n varrella sijaitsevien kuntien asukkaista yli 8 000 henkilöä tekee työmatkansa tietä pitkin raskaan tavaraliikenteen seassa, hän jatkaa.

ELY-keskuksen vuonna 2019 tekemässä Valtatie 25 välillä Hanko-Mäntsälä: Hankearviointi ja kehittämisselvityksen päivitys -työssä on arvioitu, että kohdentamalla 84 miljoonaa euroa Kehä V:n ensi vaiheen parannustöihin pystytään vaikuttamaan merkittävästi liikenteen sujuvuuteen ja turvallisuuteen. Lisäksi muita pikaisia alueellisia parannuskohteita on noin 15 miljoonan euron edestä.