Kaarlo Ranta -stipendi Vihdin Kalevalaisille Naisille
Stipendille nimen antanut Kaarlo Ranta (1895-1964) oli torpparin poika, joka keräsi ja tallensi vihtiläistä kansanperinnettä. Kaarlo Ranta hoiti lukuisia yhteiskunnallisia tehtäviä ja hän oli mukana…
Vuoden lapsellinen teko
Vihdin Pelastakaa lapset ry luovutti Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2017 ensimmäistä kertaa Vuoden lapsellinen teko –kunniakirjan Vihdin kunnankirjastolle. Perusteluina oli Vihdin kunnankirjaston monipuolinen lasten- ja nuorten…
Tutustu Nummelan kylähistoriaa- tietokantaan
Vihdin kansalaisopiston Koti-Nummela -ryhmä on kerännyt ja tallentanut Nummelan kylähistoriaa vuodesta 1998 lähtien osana Helsingin Yliopiston Kansalaismuisti-projektia. Vuonna 2016 sivusto siirrettiin Vihdin kunnan palvelimelle. Sisällöstä…
Vuoden 2018 erityisryhmien investointiavustukset ja saman hankkeen korkotukilainat haettavana
ARA myöntää erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi avustuksia, joilla lisätään asumiskustannuksiltaan kohtuullisten ja käyttötarkoitukseensa soveltuvien vuokra-asuntojen tarjontaa. Eritysryhmien investointiavustuksen piiriin kuuluvat mm. vammaiset henkilöt, muistisairaat ja huonokuntoiset…
Yleis- ja kohdeavustukset vuodelle 2017
Kulttuuri- ja kansalaistoiminnan, liikunnan ja nuorisotyön yleisavustukset, kohdeavustukset sekä nuorten vapaiden toimintaryhmien avustukset on haettavana 31.3.2017 klo 14.00 mennessä. Hakemusten tulee olla perillä kunnanviraston kirjaamossa…
Lue kirjastokoira Olgalle
Harjoittele lukemista – lue kirjastokoira Olgalle Vihdin pääkirjastossa Nummelassa! Lukukoiratoimintaa on jo yli 70 kirjastossa Suomessa, toiminta on kansainvälistä. Koira ei arvostele lukijan taitoja, mikä…
Liikuntaryhmään alkavalle kaudelle ilmoittautuneet: henkilökuntaetuudet
Vihdin kunnan liikuntapalveluiden liikuntaryhmään alkavalle kaudelle ilmoittautunut: Mikäli aiot hyödyntää työnantajasi sinulle myöntämää henkilökuntaetuutta (Smartum, kunnan henkilökuntakortti), tulee sinun käydä maksamassa ryhmämaksusi uimahallin kassalle 22.8.-2.9.2016.…
Vihdin Uimahallin allastilojen vakiovuorot kaudelle 2016-2017
Uimahallin lasten altaan ja ison altaan vakiovuorot kaudelle syksy 2016 – kevät 2017 ovat haettavana 25.4.2016 mennessä. Hakemukset on palautettava osoitteella Vihdin kunta/liikuntapalvelut, Pl 13,…