13.2.2025: Putkirikko Ojakkalassa Enätiellä. Vedenjakelu on keskeytynyt Ojakkalan, Tervalammen ja Otalammen alueella. Korjaustyöt aloitettu, ja vedenjakelu saadaan palautettua arviolta klo 21.00. Vedenjakeluauto on Hiekkahentusen (Kehätie 1430, Ojakkala) pysäköintialueella, sieltä voi noutaa vettä omiin astioihin.

Hoidon alkaessa

Hoidon alkaessa

Hoitosuhteen alussa varataan riittävästi aikaa lapseen tutustumiselle, perheen kuulemiselle sekä keskustelulle.
Kunkin perheen kohdalla tutustuminen suunnitellaan yhdessä perheen tarpeiden mukaan.

Kun olet saanut päätöksen eAsioinnin kautta
*Vahvista paikan vastaanottaminen tai peruuta paikka sähköisesti varhaiskasvatus(ät)vihti.fi, kahden viikon kuluessa päätöksen vastaanottamisesta.
*Tämän jälkeen saat sähköpostiisi lapsen esitietolomakkeen (Lapsemme-lomake), palvelusopimuksen, asiakasmaksutiedotteen ja tulotietolomakkeen (linkit löytyy tekstin alta)
*Toimita tulotiedot liitteineen varhaiskasvatuksen asiakasmaksun määrittämiseksi, ilman liitteitä maksu määräytyy korkeimman taksan mukaan. Tuloselvityskaavake liitteineen tulee toimittaa ennen hoidon aloitusta osoitteeseen Vihdin kunta/varhaiskasvatus, Asemantie 30, 03100 Nummela tai vaihtoehtoisesti sähköpostilla varhaiskasvatus(ät) vihti.fi.

*Valmistaudu hoidon aloitukseen kirjaamalla varhaiskasvatussuunnitelman ”lapsemme-liite” hoitopaikkaa varten.
*Odota hoitopaikan yhteydenottoa, he soittavat sopiakseen lapsesi hoidon aloitukseen liittyvistä järjestelyistä.
*Varaa hoitopaikkaan tutustumiselle 1-2 viikkoa aikaa.
*Lapsesi hoito ilman huoltajaa voi alkaa päätökseen kirjattuna hoidonaloituspäivänä.
*Hoitopaikan yhteystiedot on kirjattuna päivähoitopäätökseen.

Tiedote huoltajille varhaiskasvatuksen tietovaranto Vardasta

Tietoa varhaiskasvatuksen asikasmaksusta

Lapsemme-lomake

Vårt barn-formulär

Opas-hoitoaikojen sähköinen ilmoittaminen

Viimeksi päivitetty 13.05.2024