Koulunuorisotyö
Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö Vihdissä
Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö tarkoittaa kouluilla ja oppilaitoksissa tapahtuvaa nuorisotyötä, jota Vihdissä toteuttavat nuoriso-ohjaajat ja erityisnuorisotyöntekijät. Toiminta pohjautuu Nuorisolakiin, ja tavoitteena on mm. edistää nuorten osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhdenvertaisuutta, tukea kasvua ja itsenäistymistä sekä edellytyksiä toimia yhteiskunnassa.
Käytännössä koulu- ja oppilaitosnuorisotyö toteutuu erilaisina toimintoina, joita nuorisopalveluiden työntekijät toteuttavat yhteistyössä koulujen henkilökunnan kanssa. Toiminnoissa tärkeää on nuorten kuunteleminen ja kohtaaminen, mielekäs tekeminen ja erilaisten nuorten huomioiminen.
Toiminnot ikäryhmittäin
6.-luokkalaiset
Kuudesluokkalaisille suunnatut Tsemppitunnit käsittelevät yläkouluun siirtymistä. Niiden tarkoitus on tukea ja helpottaa siirtymää.
Yläkoulut
Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö toimii kaikilla Vihdin alueen neljällä yläkoululla. Yläkouluilla järjestetään 7.-luokkalaisten ryhmäytyksiä, välituntitoimintaa, teemapäiviä sekä erilaisia tuntikokonaisuuksia. Yhdeksäsluokkalaisten Tsemppitunnit keskittyvät toisen asteen nivelvaiheen tukemiseen. Teematunneilla voidaan käsitellä jotakin ajankohtaista ja ryhmälle tärkeää aihetta. Kummiluokat ovat nimetyn nuoriso-ohjaajan luokkia, joissa hän vierailee säännöllisesti toteuttamassa toimintaa.
Lisäksi yläkouluilla on saatavilla erityisnuorisotyöntekijän tekemää yksilötyötä, jossa tuetaan oppilasta hänen haasteissaan yksilöllisesti keskustelun keinoin.
Toisen asteen oppilaitokset
Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö on mukana Vihdin lukiolla järjestettävässä Olkkari-toiminnassa, joka on vapaamuotoinen, kahvila-tyyppinen kohtaamispaikka lukion nuorille tiistaisin. Lisäksi lukion ja Luksian Nummelan toimipisteen opiskelijoiden on mahdollista saada erityisnuorisotyöntekijän tekemää yksilötyötä.
Koulu- ja oppilaitosnuorisotyöntekijät tavattavissa
Jussi Uusitalo
Kuoppanummen koululla keskiviikkoisin
Nummelanharjun koululla torstaisin
Noora Koski ja Jimi Tontti
Vihdin yhteiskoululla maanantaisin
Otalammen koululla keskiviikkoisin
Mikko Råmark ja Jani Mykkänen (kiertävästi)
Nummelanharjun koululla maanantaisin pitkällä välitunnilla klo 10.00-10.20
Kuoppanummen koululla maanantaisin pitkällä välitunnilla klo 13.00-13.20
Viimeksi päivitetty 19.06.2023