Hallinto ja päätöksenteko

Vihdin kunnan päätöksenteosta vastaavat vaaleilla valittu kunnanvaltuusto sekä sen nimeämät hallitus ja lautakunnat. Päätösten valmistelusta ja toimeenpanosta huolehtii kunnan henkilöstö. Valtuuston kokoukset ovat avoimia kaikille, ja niiden ajankohdista tiedotetaan kunnan ilmoitustaululla ja paikallislehdissä. Lautakuntien ja hallituksen kokoukset ovat suljettuja, mutta pöytäkirjat ovat julkisia lukuun ottamatta salassa pidettäviä asioita.

kuva kunnanvirastosta

Hallinto ja päätöksenteko

Vihdin kuntaa johdetaan avoimen ja luottamukseen perustuvan hallinnon periaattein. Päätösvaltaa käyttää kuntalaisista koostuva, vaaleilla neljäksi vuodeksi valittava kunnanvaltuusto. Valtuusto linjaa kunnan toiminnan ja talouden suuret suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja päättää kuntastrategiasta. Valtuusto valitsee keskuudestaan kunnanhallituksen sekä kunnan lautakunnat.

Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnon, talouden ja strategian toteuttamisesta. Lautakunnat ohjaavat ja seuraavat oman toimialansa palveluja, kuten sivistystä, hyvinvointia, elinvoimaa ja teknistä toimintaa.

Päätösten valmistelu ja toimeenpano ovat kunnan viranhaltijoiden vastuulla. Henkilöstö toimii kunnan luottamushenkilötoimielinten alaisuudessa ja toteuttaa niiltä saamaansa toimivaltaa.

Kunnanvaltuuston kokoukset ovat julkisia, ja niistä ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja paikallislehdissä. Lautakuntien ja kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia, mutta niiden pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Poikkeuksena ovat asiat, jotka on laissa säädetty salassa pidettäviksi.

Hallinnon ja päätöksenteon avoimuus on meille tärkeää. Tavoitteemme on, että jokainen vihtiläinen voi seurata päätöksentekoa ja osallistua yhteiseen kehittämiseen.

Täältä löydät esityslistat ja pöytäkirjat >>

Ajankohtaista

Kunnanhallituksen kokous 5.9.2022

6.9.2022 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…

Kunnanhallituksen kokous 15.8.2022

15.8.2022 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…

Kunnanviraston aukioloajat kesällä ja jouluna 2022

20.6.2022 – Kunnanvirasto on suljettu kesällä 27.6.-31.7.2022 ja jouluna 26.12.2022-1.1.2023. Päivystys edellä…

Kunnanhallituksen kokous 13.6.2022

14.6.2022 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…

Nuorten kokoontumispaikkojen kehittäminen voitti Viihtyisämpi Vihti -äänestyksen

9.6.2022 – Kaikkiaan toukokuun lopulla päättyneeseen äänestykseen osallistui noin 400 henkilöä, jotka…

Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 6.6. klo 18.00 alkaen

6.6.2022 – Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 6. kesäkuuta klo 18.00 alkaen. Tule…

Kunnanhallituksen kokous 30.5.2022

30.5.2022 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…

Kunnanhallituksen kokous 23.5.2022

23.5.2022 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…

Viimeksi päivitetty 15.07.2025