Hallinto ja päätöksenteko
Vihdin kuntaa johdetaan avoimen ja luottamukseen perustuvan hallinnon periaattein. Päätösvaltaa käyttää kuntalaisista koostuva, vaaleilla neljäksi vuodeksi valittava kunnanvaltuusto. Valtuusto linjaa kunnan toiminnan ja talouden suuret suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja päättää kuntastrategiasta. Valtuusto valitsee keskuudestaan kunnanhallituksen sekä kunnan lautakunnat.
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnon, talouden ja strategian toteuttamisesta. Lautakunnat ohjaavat ja seuraavat oman toimialansa palveluja, kuten sivistystä, hyvinvointia, elinvoimaa ja teknistä toimintaa.
Päätösten valmistelu ja toimeenpano ovat kunnan viranhaltijoiden vastuulla. Henkilöstö toimii kunnan luottamushenkilötoimielinten alaisuudessa ja toteuttaa niiltä saamaansa toimivaltaa.
Kunnanvaltuuston kokoukset ovat julkisia, ja niistä ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja paikallislehdissä. Lautakuntien ja kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia, mutta niiden pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Poikkeuksena ovat asiat, jotka on laissa säädetty salassa pidettäviksi.
Hallinnon ja päätöksenteon avoimuus on meille tärkeää. Tavoitteemme on, että jokainen vihtiläinen voi seurata päätöksentekoa ja osallistua yhteiseen kehittämiseen.
Täältä löydät esityslistat ja pöytäkirjat >>
Ajankohtaista
Kunnanhallituksen päätökset 6.9.2021
6.9.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kommentoi hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa vuosille 2021-2025
20.8.2021 – Vihdin kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma vuosille 2021-2025 on valmisteilla.…
Osallistu Vihti 2025 -kuntalaiskyselyyn!
17.8.2021 – Vihdin kunta päivittää kuntastrategiaansa, ja osana tätä strategiatyötä haluamme kuulla…
Kunnanhallituksen päätökset 16.8.2021
16.8.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 9.8. klo 18 alkaen
9.8.2021 – Vihdin uusi kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 9. elokuuta klo 18.00 alkaen.…
Ehdotus ulkokuntosalista voitti Viihtyisämpi Vihti -äänestyksen
30.6.2021 – Vihdin kunnan Viihtyisämpi Vihti -hankkeessa kuntalaiset äänestivät voittajaksi ulkokuntosalin toteuttamisen.…
Kunnanhallituksen päätökset 21.6.2021
21.6.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Luettelo kunnanvaltuutetuista ja varavaltuutetuista
21.6.2021 – Vihdin kunnan keskusvaalilautakunta on 16.6.2021 vahvistanut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen.…
Viimeksi päivitetty 15.07.2025