Hallinto ja päätöksenteko
Vihdin kuntaa johdetaan avoimen ja luottamukseen perustuvan hallinnon periaattein. Päätösvaltaa käyttää kuntalaisista koostuva, vaaleilla neljäksi vuodeksi valittava kunnanvaltuusto. Valtuusto linjaa kunnan toiminnan ja talouden suuret suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja päättää kuntastrategiasta. Valtuusto valitsee keskuudestaan kunnanhallituksen sekä kunnan lautakunnat.
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnon, talouden ja strategian toteuttamisesta. Lautakunnat ohjaavat ja seuraavat oman toimialansa palveluja, kuten sivistystä, hyvinvointia, elinvoimaa ja teknistä toimintaa.
Päätösten valmistelu ja toimeenpano ovat kunnan viranhaltijoiden vastuulla. Henkilöstö toimii kunnan luottamushenkilötoimielinten alaisuudessa ja toteuttaa niiltä saamaansa toimivaltaa.
Kunnanvaltuuston kokoukset ovat julkisia, ja niistä ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja paikallislehdissä. Lautakuntien ja kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia, mutta niiden pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Poikkeuksena ovat asiat, jotka on laissa säädetty salassa pidettäviksi.
Hallinnon ja päätöksenteon avoimuus on meille tärkeää. Tavoitteemme on, että jokainen vihtiläinen voi seurata päätöksentekoa ja osallistua yhteiseen kehittämiseen.
Täältä löydät esityslistat ja pöytäkirjat >>
Ajankohtaista
Kunnanhallituksen kokous 16.6.2025
17.6.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 16.6. klo 16 alkaen
16.6.2025 – Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 16. kesäkuuta klo 16.00 alkaen. Tule…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 2.6. klo 17 alkaen
30.5.2025 – Vihdin uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa maanantaina 2. kesäkuuta klo…
Kunnanhallituksen kokous 19.5.2025
20.5.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Osallistu kunnan budjetointiin – ideallasi voi olla suuri vaikutus
9.5.2025 – Vihdin kunnan osallistuvan budjetoinnin hanke starttaa jälleen – ja tänä…
Kunnanhallituksen kokous 5.5.2025
5.5.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen kokous 28.4.2025
28.4.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Osallistu ja vaikuta Vihti 2033 -kuntakierroksella
24.4.2025 – Vihdin kunta päivittää kuntastrategiaansa vuoden 2025 aikana. Kuntastrategiassa tullaan kuvaamaan…
Viimeksi päivitetty 15.07.2025