5 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen

5 Oppimista ja hyvinvointia edistävä koulutyön järjestäminen

.

5.6 Paikallisesti päätettävät asiat

Koulupäivän päätavoitteena ovat oppiminen ja kasvaminen turvallisessa ympäristössä.
Oppimiselle luovat pohjan turvallisuus, joustavuus, viihtyisyys, läsnä olevat ja kohtaavat opettajat sekä muut aikuiset yhteistyössä huoltajien kanssa. Koulunkäynnin tukeminen, kasvatustyö ja hyvinvoinnin edistäminen on yhteisöllisen opiskeluhuollon keskeisin tehtävä ja se kuuluu koulun kaikille aikuisille.

.
On tärkeää muistaa, että kaverit, erilaiset sosiaaliset tilanteet (joihin kuuluvat mm. välitunnit ja ruokailu), yhteistyö, osallisuus, vaikuttamisen mahdollisuus, levollisuus, nauru ja ilo tulisi kuulua jokaisen oppilaan koulupäivään. Oppimisympäristön tulee luoda puitteet, jotka tukevat turvallista, motivoivaa ja vaihtelevaa koulupäivää.

.
Myös kiusaamisen, häirinnän, syrjinnän ja väkivallan ehkäiseminen ja niihin järjestelmällinen puuttuminen tukevat yksittäisen oppilaan ja koko yhteisön hyvinvointia ja kiinnittymistä koulutyöhön. K-0 toiminta on mahdollista ottaa käyttöön kouluissa kiusaamiseen liittyvissä kriisitilanteissa, joissa koulun omat keinot on käytetty.

.
Alla olevassa taulukossa on esitettynä Vihdin koulujen toimintamalli kiusaamisen
ennaltaehkäisyssä, puuttumisessa ja osapuolten hyvinvoinnin edistämisessä.

.

Väkivaltaan puuttuminen on kuvattu Vihdissä käyttöön otetussa V-0 (väkivaltaa nolla)
mallissa. Malliin liittyy laaja koulun aikuisille tarkoitettu käsikirja, jossa ohjeistetaan
erilaisissa väkivaltatilanteissa tehtäviä toimia ja vastuita.

Lisäksi Vihdin 1.-9. luokkalaisilla, lukiolaisilla sekä heidän parissaan työskentelevillä koulun ammattilaisilla on käytössään Someturva. Someturva auttaa verkkosivuilla toimivassa palvelussaan digitaalisissa kanavissa tapahtuvissa kiusaamis- ja häirintätilanteissa nimettömästi. Someturvan asiantuntijat ovat juristeja, psykologeja ja sosiaalipsykologeja, ja he ovat erikoistuneet erityisesti digitaalisissa kanavissa (kuten sosiaalisessa mediassa) tapahtuvien kiusaamis- ja häirintätilanteiden ratkaisemiseen.
https://www.someturva.fi/schools/onboarding/”

.

Yhteistyö

Koulut toimivat aktiivisesti eri yritysten, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa monipuolisen
koulupäivän mahdollistamisessa. Koulun sijainti, koko ja oppilaiden ikätaso vaikuttavat
koulupäivän runkoon. Koulun sisällä tapahtuva yhteistyö kuvataan lukuvuosisuunnitelmassa, samoin kuin yhteistyö koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

.
Koulujen kuntatasoiseen yhteistyöhön sisältyy alueelliset opiskeluhuoltopalaverit,
rehtorikokoukset sekä opettajakunnan täydennyskoulutuspäivät. Vihdin kunnan perusopetus tekee kehittämisyhteistyötä samaan hyvinvointialueeseen kuuluvien Länsi-Uudenmaan kuntien sekä Kuumakuntien kanssa.

.

Kodin ja koulun yhteistyön keskeiset tavoitteet ja järjestämiskäytännöt

Lukuvuosisuunnitelmassa on kerrottu, miten oppilaiden ja heidän huoltajiensa on
mahdollisuus osallistua kouluvuoden ja koulupäivän suunnitteluun.

.
Koulun arjessa vanhempien ja isovanhempien asiantuntijuutta ja harrastuneisuutta voidaan hyödyntää eri tavoin. Vanhemmat voivat tulla rakentamaan näyttelyitä, pitämään oppitunteja, mukaan uintikäynnille, lukumummoiksi. Opiskeltavaan asiaan voidaan vanhempia ottaa mukaan luontevasti esimerkiksi niin, että kotitehtävänä on heidän haastattelemisensa.

.
Vanhempainillat, jossa vanhemmat voivat keskustella opettajien kanssa ja saada tietoa
lapsensa koulunkäynnistä ovat tärkeä osa kodin ja koulun välisen yhteistyötä. Myös yhteiset teemaillat, joissa käsitellään ajankohtaisia aiheita, kuten kiusaamista tai digitaalisia taitoja, luovat vanhemmille tilaisuuksia keskustella ja jakaa näkemyksiään koulun henkilöstön kanssa sekä vertaiskokemuksia toisten huoltajien kanssa.

.
Vuosittain toteutettava koulun ja kodin päivä antaa mahdollisuuden vanhemmille osallistua lasten koulupäivään. Vanhempaintoimikunnat ovat tärkeä osa vanhempien osallisuutta koulun arjessa ja opettajaedustus vanhempaintoimikunnan kokouksissa on merkittävä yhteistyön kannalta. Isommissa kouluissa voi olla mukana jopa useampi opettaja. Niissä myös luokista tai luokkatoimikunnista on omat yhteyshenkilöt koko koulun vanhempaintoimikuntaan.

.
Koulun ja huoltajien välisessä viestinnässä molemminpuolinen avoimuus ja yhteiseen
ymmärrykseen pyrkiminen luo oppilaalle kasvua vahvasti tukevan ympäristön.

.

Kouluun kiinnittyminen ja poissaolojen ehkäiseminen

Hyvään ja turvalliseen koulupäivään kuuluu, että oppilas kohdataan jokaisena koulupäivänä yksilönä. Tärkeää on, että oppilaalle tulee tunnekokemus siitä, että hänet on kuultu ja nähty koulupäivän aikana.

.
Kouluun kiinnittymisen tukemisessa tulee ymmärtää läsnäolon merkitys oppimisen ja
hyvinvoinnin kannalta sekä poissaolojen merkitys riskitekijänä. On tärkeää, että poissaoloihin reagoidaan varhain poissaolon syystä riippumatta.

.
Kouluun kiinnittymisen kolme ulottuvuutta arjessa ovat kognitiivinen, emotionaalinen ja
toiminnallinen. Niiden tukemiseen tarvitaan hyvin järjestetty oppimisen tuki ja koulunkäyntiin panostaminen, myönteiset kouluun liittyvät tunnekokemukset sekä mahdollisuus aktiiviseen osallisuuteen koulussa.

.

.

Koulujen työssä rakennetaan luottamuksellinen ja tiivis yhteistyö kodin ja koulun välille ja ymmärretään yhteistyön merkitys poissaolojen ehkäisemisessä ja kouluun kiinnittymisen vahvistamisessa. Myönteisen ja välittävän ilmapiirin ylläpitäminen on jokaisen vastuulla.

.
Tavoitteita edistetään vahvistamalla oppilaan osallisuutta ikä- ja taitotasoisesti, esimerkiksi lisäämällä oppilaan vaikutusmahdollisuuksia häntä koskeviin asioihin (OPS 5.2).

.
Turvallisuuden tunnetta lisätään puuttumalla kiusaamiseen ja häirintään systemaattisesti ja ennaltaehkäisevästi. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja harjoitellaan monipuolisesti eri arjen tilanteissa.
Yhteisön kannustava ilmapiiri tukee oppilaiden aitoa toimijuutta sekä vertaissuhteiden
muodostumista. Yhteisöön kuulumisen tunteen lisäämiseksi toteutetaan jatkuvaa
ryhmäyttämistä, tuetaan vertaissuhteita ja kiinnitetään jatkuvasti huomiota ryhmän
vuorovaikutukseen. Erityistä huomiota läsnäolon tukemiseen tulee kiinnittää opintojen
nivelvaiheissa, jolloin kiinnittyminen uuteen yhteisöön on kesken. Tärkeintä on oppilaan äänen ja kokemuksen kuuleminen. Läsnäoloa tuetaan kaikkien koulun aikuisten positiivisilla reaktioilla, kun oppilas tulee kouluun.

.
Opettajan vastuulla on tukea läsnäoloa pedagogisin keinoin ja varmistetaan, että oppilas saa tarvitsemansa tuen.

.

Poissaoloihin puuttuminen ja taustasyiden selvittäminen, seuranta ja niistä
ilmoittaminen

Poissaoloja seurataan suunnitelmallisesti niin, että niistä kerätty tieto on käytettävissä
poissaolojen ehkäisemiseen ja varhaiseen puuttumiseen lukuvuoden aikana. LänsiUudenmaan hyvinvointialueella on käytössä yhteinen poissaoloihin puuttumisen malli ja toimintatavat.

.

.

https://www.koulukunnossa.fi/poissaolomalli/
https://www.koulukunnossa.fi/poissaoloihin-puuttumisen-malli-kieliversiot/

.

Koulunkäynnin vahvistamisen yksilökohtainen suunnittelu koordinoidaan monialaisessa
opiskeluhuoltoryhmässä, jossa huoltajat ja oppilaat ovat osallisena. ehkäisemisen ja
seurannan sekä poissaoloihin Toimintamallin jatkuva seuranta ja kehittäminen kuuluu sekä kuntatasoiselle poissaoloasiantuntijoiden ryhmälle että Länsi-Uudenmaan aluetasoiselle työryhmälle.


Lukuvuosisuunnitelmassa tarkennetaan koulukohtaiset toimenpiteet ja vastuut.

.

Oppilaiden osallisuus

Vihdissä oppilaiden osallisuus toteutuu eri muodoissa eri kouluissa. Tavoitteena on, että oppilaiden mielipiteitä ja näkemyksiä kuunnellaan yhä enemmän ja heille luodaan kanavia, joiden kautta heidän äänensä pääsee esille yksilötasolla, luokkatasolla, yhteisöllisellä tasolla ja yhteiskunnallisella tasolla, tietenkin ikätaso huomioiden. Yksilötasolla on hyvä huomioida myös niitä oppilaita, jotka eivät pysty tuomaan ääntään esille isossa ryhmässä. Haastavissa tilanteissa oppilaille tulisi luoda mahdollisuus kertoa, miten he ratkaisisivat ne. Vihdissä halutaan tukea oppilaita osallistumaan erilaisiin palavereihin (esim. henkilökunta tai ruokahuoltopalavereihin) ja luokkasuunnitteluun, ja olemaan avoimia ja vaikuttamaan siinä yhteisössä, mihin kuuluvat.

.

Opettajien tulee antaa oppilaille valinnan mahdollisuuksia koulun arjessa, joka tuo oppilaille osallisuuden kokemuksen. Opetuksen ja oppimisen suunnitteluun oppilaat osallistuvat ikätasonsa mukaisella tavalla. Oppilailla tulee olla oma suunnittelupäivä lukuvuoden alussa ja säännöllisesti kouluvuoden aikana. Oppilaiden osallisuus kirjataan tarkemmin koulun omaan lukuvuosisuunnitelmaan.

.

Oppilailla on kouluyhteisön jäseninä oma vastuunsa. Se ilmenee säännöllisenä
osallistumisena koulutyöhön, reiluna ja arvostavana suhtautumisena koulutovereihin ja
koulun aikuisiin sekä yhteisten sääntöjen noudattamisena. Toisten ihmisten
loukkaamattomuuden sekä työn ja työrauhan kunnioittaminen ja sovituista tehtävistä
huolehtiminen on koulutyössä välttämätöntä. Laki velvoittaa oppilaan osallistumaan
perusopetukseen ja suorittamaan tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytymään asiallisesti.
Oppilaan on käyttäydyttävä muita kiusaamatta ja syrjimättä sekä toimittava siten, ettei hän vaaranna muiden oppilaiden, kouluyhteisön tai opiskeluympäristön turvallisuutta tai terveyttä. Vapautus opetukseen osallistumisesta voidaan myöntää oppilaalle vain tilapäisesti erityisestä syystä. Koti ja koulu yhdessä ohjaavat oppilaita toimimaan lain edellyttämällä tavalla ja tukevat oppilaita näiden ponnisteluissa.

.

Etäyhteyksiä hyödyntävä opetus

Etäyhteyksiä hyödynnetään tukemaan ja täydentämään opetusta käyttäen kunnan omia resursseja ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Etäyhteyttä hyödynnetään syventämään oppiaineen tuntemusta asiantuntijan avulla, esimerkiksi koululta toiselle.

.

Etäyhteyttä voidaan hyödyntää seuraavissa tilanteissa: uskontokuntien opetuksessa,
vieraiden kielten opetuksessa, sairaan oppilaan etäopetuksessa (täydentävänä opetuksena, ei korvaten kokonaan lähiopetusta), opettajan työskentelemisessä kahdella koululla vuoroviikoin (etä/lähiviikot), yhteistyössä kirjaston ja museon kanssa (virtuaalikäynnit), tai etätulkkien käyttö/sähköisissä tulkkipalveluissa.

.

Etäyhteyksiä ohjaavat tavoitteet, opetuksen järjestämisen käytännöt ja yhteiset
toimintatavat sekä eri toimijoiden vastuut

Tavoitteena on henkilökohtainen ohjaus etäyhteyden kautta tilanteissa, missä lähiopetus ei ole mahdollista. Vihdissä on tekniset valmiudet etäyhteyksiä hyödyntävän ohjaamisen toteuttamiseen ja järjestämiseen. Etäyhteydessä käytetään olemassa olevia sopimusten alaisia järjestelmiä vastuullisesti. Tekijänoikeuksia koskevaan lainsäädännön toteutumiseen kiinnitetään erityistä huomiota. Pedagogisia valmiuksia myös kehitetään ja mahdollisuuksia tarkastellaan aktiivisesti.

.
Rehtorit ovat vastuussa omassa koulussaan tapahtuvasta etäopetuksesta ja he valtuuttavat opettajat ja ohjaajat valvontatehtäviin, kun kyseessä on toiselta koululta tuleva etäopetus ja luokassa tarvitaan aikuisen valvontaa.

.

Opinnoissa eteneminen tavoitekokonaisuuksittain

Opiskelu tavoitekokonaisuuksittain ei ole oman opinto-ohjelman mukaan etenemistä, vaan oppilas opiskelee opetussuunnitelman yleisen tavoitteen mukaisesti joko vuosiluokkaisia tavoitteita nopeammin tai hitaammin.

.

Hitaammin edetessä tavoitekokonaisuuksittain opiskelu katsotaan kuuluvan viimesijaisiin keinoihin ja sitä ennen on jo pitänyt tarjota oppilaskohtaisia tukitoimia.

.
Tavoitekokonaisuuksittain edetään vuosiluokkien 1-2, 3-6 sekä 7-9 tavoitteiden mukaisesti. Oppilaan tulee olla saavuttanut osion tavoitteet ennen siirtymistä seuraavaan. Jos oppilas ei kykene saavuttamaan tavoitteita, tulee miettiä muita oppimisen tuen keinoja. Mikäli oppilas on vakavasti sairastunut ja sairauden hoito vaikuttaa näyttöjen antamiseen, voidaan oppilas kuitenkin siirtää eteenpäin.

.

Vuosiluokkatasoja nopeammin opiskelevien oppilaiden kohdalla päätös voidaan tehdä ilman oppilaan saamia oppilaskohtaisia tukitoimia.

.
Hitaammin edetessä oppiaineen opetuksesta vastaava opettaja yhteistyössä erityisopettajan tai erityisluokanopettajan kanssa arvioi oppilaan tuen tarpeen siirtyä
tavoitekokonaisuuksittain opiskeluun. Opiskeluhuoltohenkilöiden konsultointia tulee käyttää, kun arvioidaan tarvetta siirtyä opiskelemaan tavoitekokonaisuuksittain vuosiluokkatasoja hitaammin. Tuen tarpeen arviointi, suunnittelu ja päätösprosessi kuvataan tarkemmin opetussuunnitelman luvussa 7.

.
Tavoitekokonaisuuksittain opiskelua seurataan lukukausittain. Hallintopäätöksen oppilaan opiskelusta tavoitekokonaisuuksittain tekee kasvun ja oppimisen tuen erityisasiantuntija. Hallintopäätös on voimassa korkeintaan yhden lukuvuoden kerrallaan.

.

Yhdysluokkaopetus

Vihdissä yhdysluokkaopetusta järjestetään joko oppilasmäärän pienuuden vuoksi tai
pedagogisista syistä.

.
Yhdysluokkaopetus antaa hyvän mahdollisuuden yhteisöllisyyteen, vertais- ja
mallioppimiseen, opetuksen eheyttämiseen sekä monialaisten oppimiskokonaisuuksien
käyttämiseen.

.
Yhdysluokkaopetuksen toteutusta tarkennetaan koulukohtaisesti lukuvuosisuunnitelmissa..


Vuorokurssiperiaatteella toteutetussa opetuksessa vuosiluokkien viikkotuntimäärät saattavat poiketa kuntakohtaisesta tuntijaosta. Tällaisessa tapauksessa on huolehdittava siitä, että kokonaistuntimäärä toteutuu alakoulun aikana. Jos siis jonakin vuonna tuntimäärä on suurempi kuin kuntakohtaisessa, niin tämä tasataan seuraavana vuonna.

.

Oppiaineiden vuosiviikkotuntien jakaminen

Vihdin tuntijako noudattaa valtakunnallista tuntijakoa. Lukuvuosittainen tuntikehys määräytyy talousarvion perusteella, joka päätetään kunnanvaltuustossa.

.
Oppilaille tarjottavat valinnaiset aineet tarkennetaan lukuvuosisuunnitelman yhteydessä.

.

.

.

Perusopetuksen poikkeava järjestäminen

Päätös perusopetuksen poikkeavasta järjestämisestä tehdään hallintopäätöksenä, joka
valmistellaan koululla huoltajan anomuksesta. Prosessi on kuvattu tarkemmin luvussa
seitsemän. Poikkeava järjestäminen voi koskea oppimäärän suorittamatta jättämistä, mikäli oppiaineen oppimäärän suorittaminen olisi perusopetuksen oppilaalle aikaisemmat opinnot tai esi- ja perusopetuksen oppilaan terveydentila huomioon ottaen kohtuutonta. Oppilas voi myös jättää suorittamatta perusopetuksen oppiaineen oppimäärän tai vuosiluokan oppimäärän, mikäli oppilas on osoittanut, että hänellä on joltakin osin ennestään oppimäärää vastaavat tiedot ja taidot. Päätös voi koskea myös koulupäivän lyhentämistä oppilaan terveydentilaan liittyvistä syistä.

.

Erityinen tutkinto ja siitä annettavat todistukset Vihdissä

Erityisen tutkinnon suoritusmahdollisuus ja siitä annettavat todistukset koskevat Vihdissä kotiopetuksessa olevia oppivelvollisia ja perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilaita.

.
Kotiopetuksessa olevien lasten ja nuorten oppivelvollisuuden edistymisestä vastaavat heidän huoltajansa. Kotiopetuksessa oleva oppivelvollinen voi suorittaa erityisessä tutkinnossa perusopetuksen oppiaineiden oppimääriä, perusopetuksen oppimäärän osittain ja/tai koko perusopetuksen oppimäärän ja saada suorituksestaan todistus.
Suorittamismahdollisuuksista sovitaan suoraan sen koulun kanssa, jossa kotiopetuksessa olevan oppivelvollisen edistymistä valvotaan.

.
Perusopetuksen valmistavan opetuksen oppilaat voivat suorittaa perusopetuksen
valmistavan opetuksen aikana perusopetuksen oppiaineen oppimääriä ja saada todistuksen perusopetuksen oppiaineen oppimäärän suorittamisesta. Tutkinnon suorittamisen yksityiskohdista sovitaan suoraan sen koulun kanssa, jossa oppilas on kirjoilla.

.

Opetus erityisissä tilanteissa

Oppilaan opetuksen järjestäminen ja oppilaan tarvitsema tuki edellyttää erityistä pohdintaa esimerkiksi oppilaan sairastuessa vakavasti tai vaikeassa elämäntilanteessa. Perusopetusta voidaan tällöin järjestää muun muassa sairaalaopetuksena, pienryhmissä, koulukodissa, vastaanottokodissa tai -keskuksessa taikka vankilassa tai muussa rangaistuslaitoksessa annettavana opetuksena.

.
Rehtorin vastuulla on selvittää kouluun siirtyvän oppilaan osalta opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot sekä suunnitella tarvittava yhteistyö ja oppilaan tarvitsema tuki. Rehtorin vastuulla on koota koulusta lähtevän oppilaan opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot ja toimittaa ne vastaanottavalle oppilaitokselle.

.
Vihdin ja lähialueen kuntien välillä tehdään yhteistyötä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten opetuksen järjestämiseksi. Kukin kunta erikseen sekä kunnat yhdessä tukevat kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten koulupolkua Sisukas-toimintamallin mukaisesti.

.

Erikoissairaanhoidon potilaana olevan oppilaan opetus ja konsultatiivinen
sairaalaopetuspalvelu

Konsultatiivisen sairaalaopetuspalvelun käytänteet ja yhteistyö :
Tammipuiston koulu on Raaseporin kaupungin erityiskoulu, jossa annetaan sairaalaopetusta suomeksi ja ruotsiksi. Tammipuiston koulu tarjoaa lakisääteisiä sairaalaopetuksen konsultaatiopalveluita lähikuntiin.

.
Oppilaan oma koulu tekee pyynnön konsultatiiviseen sairaalaopetuspalveluun. Myös
oppilaan huoltaja, hoito tai sosiaalitoimi voivat pyytää omaa koulua aloittamaan
konsultaatioprosessin. Konsultatiivinen sairaalaopetuspalvelu kohdistuu oman koulun
tukitoimien ja verkostoyhteistyön vahvistamiseen.

.
Käytänteet, yhteistyö, oppilaan opetuksen toteuttaminen ja oppilaan tukeminen oppilaan siirtyessä sairaalaopetukseen ja palatessa omaan kouluun.


Tammipuiston koulu on Raaseporin kaupungin erityiskoulu, jossa annetaan sairaalaopetusta suomeksi ja ruotsiksi. Sairaalaopetuksen oppilaat ovat hoitosuhteessa lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoissairaanhoitoon. Tammipuiston koulu vastaa toiminta-alueellaan erikoissairaanhoidon piirissä olevien peruskouluikäisten nuorten opetuksesta sekä tarjoaa lakisääteisiä sairaalaopetuksen konsultaatiopalveluita lähikuntiin.


Vaikka oppilas opiskelee Tammipuiston koulussa, hän säilyy hallinnollisesti lähettävän koulun oppilaana ja oppilas kirjataan tilastointipäivänä kotikuntansa koulun oppilaaksi.

.
Raaseporin nuorisopsykiatrian päiväyksikön hoitojaksojen aikana annettavan opetuksen oppimisen tavoitteet ja omaan kouluun paluu suunnitellaan yhteistyössä oman koulun kanssa. Sairaalakoulun opettajat tekevät jakson aikana tiivistä yhteistyötä myös hoidon kanssa.

.
Avo-opetuksen oppilaspaikat on tarkoitettu pääasiassa 5.-9. luokan oppilaille. Tukijaksoilla arvioidaan oppilaan koulunkäyntikykyä ja tuen tarvetta. Tukijaksot ovat määräaikaisia ja jatkon tarve arvioidaan yhdessä oppilaan kotikoulun kanssa.

.
Tukijaksoille hakeudutaan konsultatiivisen sairaalaopetuspalvelun kautta. Jakson oppimisen tavoitteet suunnitellaan yhdessä oman koulun opettajien kanssa. Tukijakson aikana tehdään monialaista yhteistyötä oman koulun ja verkoston kanssa sekä suunnitellaan jakson jälkeen paluu omaan kouluun.

.
Sairaalakoulupaikka edellyttää säännöllistä koulunkäyntiä. Opetusta suunnitellaan hoitavan tahon kanssa monialaisessa yhteistyössä niin, että oppilaan kokonaiskuntoutuksellinen tavoite toteutuu. Mikäli oppilas ei tukitoimista huolimatta käy sairaalakoulua säännöllisesti, voidaan jakso keskeyttää, jolloin oppilas jatkaa opiskelua omassa koulussaan. Tammipuiston
koulu vastaa oppilaiden opetuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä oppilaan oman koulun kanssa. Mahdollinen välitodistus, lukuvuositodistus ja päättötodistus annetaan oppilaan omasta koulusta.

.
Tarkempi prosessikuvaus Tammipuiston koulun konsultatiivisesta sairaalaopetuspalvelusta, oppilaaksiotosta, nivelvaiheyhteistyöstä ja toimintakulttuurista löytyy sairaalakoulun verkkosivuilta.

.

Toiminta-alueittain järjestettävä opetus

Toiminta-alueittain järjestettävä opetus tapahtuu pääosin Kuoppanummen koululla. Se
järjestetään opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti ja tarkennetaan koulun
lukuvuosisuunnitelmassa oppilaiden kouluyhteisöön liittymisen ja osallisuuden turvaamisen osalta.

.

Joustava perusopetus (JOPO)

Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteena on vähentää perusopetuksen
keskeyttämistä ja ehkäistä syrjäytymistä. Joustavan perusopetuksen toiminnalla tarkoitetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan järjestettävää opetusta ja oppimisen ja kasvun tukea. Opetus järjestetään pienryhmämuotoisesti koulussa, työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä moniammatillista yhteistyötä sekä tuki- ja neuvontapalveluita käyttäen.

.

Joustavan perusopetuksen toiminta on tarkoitettu Vihdissä niille 8.-9. -luokkien oppilaille, joilla on epäsäännöllistä koulunkäyntiä, heikko koulumenestys, alisuoriutumista ja/tai koulumotivaation puutetta sekä oppilaille, joita näyttäisi uhkaavan syrjäytyminen jatkokoulutuksesta ja työelämästä, mutta joilla on kiinnostusta ammatilliseen koulutukseen. Toimintaan voidaan ottaa myös vahvoja oppilaskohtaisia tukitoimia saava oppilas, mikäli oppilas kykenee noudattamaan joustavan perusopetuksen toiminnassa käytettävää opetussuunnitelmaa ja järjestelyä voidaan kokonaisuutena pitää oppilaan edun mukaisena.

.

Toiminnan kuvaus:
Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteena on vahvistaa kokonaisvaltaisesti oppilaan opiskelumotivaatiota ja elämänhallintaa. Perusopetuksen oppimäärän suorittamisen lisäksi tavoitteena on tukea oppilasta toisen asteen koulutukseen siirtymisessä sekä antaa valmiudet selviytyä opiskelussa. Erityistä huomiota kiinnitetään työmuotoihin, joilla vahvistetaan huoltajien ja kaikkien joustavassa perusopetuksessa työskentelevien yhteistä kasvatustyötä. Toiminta toteutetaan perusopetusta koskevien yleisten säädösten ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden ja sisältöjen mukaisesti. Toimintakulttuuria, toimintatapoja ja opetusmenetelmiä kehitetään vastaamaan joustavaan perusopetukseen valittujen oppilaiden yksilöllisiä tarpeita. Erityisesti huomiota kiinnitetään oppilaan hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaan yhteistyöhön, opiskeluhuoltoon ja ohjaukseen.

.

Opetus järjestetään Vihdin yhteiskoulussa pääsääntöisesti pienryhmässä ja osaksi
työpaikoilla sekä muissa oppimisympäristöissä ohjattuna opiskeluna. Oppilasta varten
asetetut tavoitteet, oppimisympäristöt sekä tukitoimet suunnitellaan ja toteutetaan siten, että ne vastaavat perusopetuksen tavoitteita. Joustavassa perusopetuksessa painotetaan toiminnallisia ja työpainotteisia opiskelumenetelmiä. Toiminnassa korostuvat moniammatillinen sekä eri hallintokuntien ja organisaatioiden välinen yhteistyö. Joustavan perusopetuksen yhteistyökumppaneita Vihdissä ovat muun muassa Etsivä nuorisotyö Vimma, Länsi-Uudenmaan oppisopimuskeskus, nuorisopalvelut, poliisi, toisen asteen oppilaitokset, urheiluseurat, Vihdin 4H, Vihdin seurakunta, yhdistykset ja yritykset. Joustavan perusopetuksen tukena voidaan hyödyntää Kummitoimintaa.

.

Joustavan perusopetuksen oppilaalle laaditaan oppimissuunnitelma. Suunnitelmassa
kuvataan oppilaan joustavan perusopetuksen järjestäminen koulussa ja muissa
oppimisympäristöissä, moniammatillinen yhteistyö, tarvittavat tuki- ja neuvontapalvelut sekä seurannan aikataulu. Oppimissuunnitelman laadinnasta vastaa jopo-opettaja. Oppimisen arviointi on jatkuvaa ja monipuolista. Oppimissuunnitelma toimii arvioinnin työvälineenä. Valinnaisaineiden opiskelu toteutetaan työssäoppimisjaksoilla, muissa oppimisympäristöissä tapahtuvana opiskeluna tai poikkeustapauksessa yleisopetuksen ryhmässä soveltaen.

.

Joustavan perusopetuksen ryhmä muodostuu usein 8. ja 9. vuosiluokan oppilaista, jolloin opetus toteutetaan yhdysluokkaopetuksena. Opetuksessa painotetaan eheyttämistä ja hyödynnetään monialaisia oppimiskokemuksia. Monialaisten oppimiskokemusten avulla keskitytään erityisesti arjen taitojen ja elämänhallinnan vahvistamiseen.

.

Joustavan perusopetuksen oppilas voi saada tarvitsemiaan oppilaskohtaisia tukitoimia. Mikäli oppilaalle on tehty päätös oppilaskohtaisista tukitoimista ennen joustavaan perusopetukseen siirtymistä, joustavan perusopetuksen henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa otetaan huomioon lisäksi oppilaskohtaisen tuen suunnitelma (POL 20e). Mikäli joustavan perusopetuksen toiminta päättyy yksittäisen oppilaan kohdalla ennen perusopetuksen päättymistä, tehdään siitä hallintopäätös.


Opiskeluhuolto toteutuu lakisääteisesti.


Työssäoppimisjakso toteutetaan valinnaisaineena.

Työelämätaidot–valinnaisaine liittyy yhteiskuntaoppiin. Työpaikasta riippuen työpaikalla
tapahtuva opiskelu koostuu peruskoulun aihekokonaisuuksista, eri oppiaineiden sisällöistä, työelämän käytäntöjen omaksumisesta ja itsetuntemuksen kehittämisestä.
Työssäoppimisjaksoista oppilas saa arvosanan työelämätaidoista ja lisäksi oppilaalla on mahdollisuus antaa lisätehtävien avulla näyttöä osaamisesta muihin oppiaineisiin.

.

Tavoitteet:
Oppilas opiskelee työpaikoilla osan peruskoulun oppiaineiden sisällöistä. Kun
oppimisympäristönä on työpaikka, korostuvat lisäksi nuoren henkilökohtaista kehitystä
tukevat tavoitteet: vastuu omasta oppimisesta ja työskentelystä, ryhmässä toimiminen,
aikataulujen ja ohjeiden noudattaminen sekä oma-aloitteisuus. Tavoitteena on myös oppilaan itsearvioinnin kehittyminen, ammatinvalinnan selkiytyminen, kannustavien kokemusten saaminen, itsetunnon vahvistuminen sekä omien vahvuuksien löytäminen. Työpaikkaopiskelu luo pohjaa nuoren kasvulle kohti aikuisuutta.

.

Sisällöt:
Työpaikasta riippuen työpaikkaopiskelu koostuu työelämän käytäntöjen omaksumisesta ja itsetuntemuksen kehittämisestä. Lukuvuoteen sisältyy neljä työpaikkaopiskelujaksoa. Jaksot opiskellaan pääsääntöisesti eri työpaikoilla. Oppilasta ohjataan itsenäiseen työpaikan hankkimiseen. Työpaikkaopiskeluun kuuluu olennaisena osana työpaikkaohjaajan sekä Jopo-opettajan ja/tai Jopo-ohjaajan tuki ja ohjaus.

.

Arviointi:
Työpaikkaopiskelujakson kuluessa oppilas arvioi omaa opiskeluaan työpaikkaohjaajan, Jopo-opettajan tai Jopo-ohjaajan kanssa. Oppilaan edistymistä arvioidaan sekä työpaikalla että koulussa. Kunkin työpaikkaopiskelujakson päätteeksi käydään arviointikeskustelu, johon oppilaan lisäksi osallistuu työpaikkaohjaajan ja Jopo-opettaja tai Jopo-ohjaaja. Jakso arvioidaan kouluarvosanalla. Oppilas saa suoritetusta työpaikkaopiskelujaksosta työtodistuksen.

.

Muissa oppimisympäristöissä tapahtuva oppiminen:
Työpaikkojen lisäksi oppimisympäristöinä hyödynnetään muun muassa leirikouluja,
museoita, kirjastoa, tehdään vierailuja yrityksiin, tutustutaan oikeuslaitokseen, kunnallis- ja valtionhallintoon. Paikkakunnalla järjestettäviä tapahtumia ja kolmannen sektorin toimijoita voidaan käyttää oppimisympäristöinä. Kaikissa käytettävissä oppimisympäristöissä huolehditaan työturvallisuudesta. Joustavan perusopetuksen tehtävissä toimivat henkilöt ja koulun ulkopuoliset toimijat perehdytetään tietosuojaan ja salassapitoon liittyviin säädöksiin.

.

Toimijoiden yhteistyö, vastuut ja työnjako:
Opettaja vastaa opetuksen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista henkilökohtaisen oppimissuunnitelman pohjalta yhteistyössä oppilaanohjaajan sekä tarvittaessa aineenopettajien kanssa.


Opettajan työparina toimii nuorten sosiaalisen kasvun tukemiseen, perheiden kanssa
tehtävään yhteistyöhön sekä muuhun tuki- ja neuvontatyöhön perehtynyt jopo-ohjaaja. Jopo-ohjaaja toimii yhteyshenkilönä työpaikkoihin ja muihin oppimisympäristöihin. Jopo-ohjaaja vastaa työpaikkaohjaajien perehdyttämisestä työturvallisuuteen sekä tietosuojaan ja salassapitoon liittyvissä asioissa.

.

Ohjausryhmä:
Toimintaa ohjaa säännöllisesti kokoontuva moniammatillinen ohjausryhmä, joka suunnittelee ja arvioi toimintaa. Ohjausryhmä on mukana oppilasvalintaprosessissa ja ottaa kantaa opetusjärjestelyihin vuosittain sekä seuraa oppilaiden edistymistä. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Vihdin yhteiskoulun rehtori.

.

Oppilasvalinta:
Hakeutuminen joustavaan perusopetukseen tapahtuu kevätlukukaudella erillisen aikataulun mukaan. Oppilaita sekä huoltajia tiedotetaan toiminnasta Wilman välityksellä ja kouluissa oppilaita tiedotetaan joustavan perusopetuksen mahdollisuudesta oppilaanohjaajan ja luokanohjaajan toimesta. Opiskeluhuollon toimijat voivat ohjata oppilaita hakemaan joustavaan perusopetukseen. Hakuaikataulussa ilmoitetaan päivämäärä, johon mennessä oppilaan hakemuksen tulee olla palautettuna omalle koululle. Tämän jälkeen koulun opiskeluhuollon toimijat voivat vielä viikon ajan ohjata hakijoita oppilasvalintaan.

.
Oppilas täyttää hakulomakkeen yhdessä huoltajan kanssa. Jos oppilas saa oppilaskohtaisia tukitoimia, koulu liittää hakemukseen niistä tehdyn päätöksen ja tukitoimien suunnitelman.


Mikäli hakijoita on runsaasti, joustavan perusopetuksen ohjausryhmä voi tarvittaessa
suorittaa pedagogisten asiakirjojen ja hakemusten perusteella esivalinnan haastatteluihin.

Haastatteluihin kutsutaan enintään 15 oppilasta, joista opiskelupaikan saa noin 10 oppilasta.

Haastattelujen jälkeen kasvun ja oppimisen tuen erityisasiantuntija tekee ohjausryhmän esityksen pohjalta hallintopäätöksen. Mikäli oppilas valitaan joustavaan perusopetukseen kahdeksannelle vuosiluokalle, opiskeluoikeus luokalla säilyy perusopetuksen loppuun saakka.

Otettaessa oppilaita toimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita

.

Valintatilanteessa huomioidaan:

  • hakemus
  • oppilaskohtaisten tukitoimien päätös ja suunnitelma
  • Haastattelu >> viimeisin arviointi
    Valintaan vaikuttavia tekijöitä:
  • halu muutokseen koulunkäynnin parantamiseksi
  • halu liittyä ryhmän jäseneksi
  • halu työpaikkaopiskeluun
  • jossain määrin kykyä itsenäiseen työskentelyyn
  • epäsäännöllinen koulunkäynti
  • heikko koulumenestys
  • alisuoriutuminen
  • koulumotivaation puute
  • vaara jäädä ilman jatkokoulutuspaikkaa heikon suoriutumisen vuoksi
  • tuen tarve arjen hallinnassa
  • toiminnallisuuden osuus motivaatioon
  • kiinnostus ammatilliseen jatkokoulutukseen
  • halu sitoutua joustavan perusopetuksen toimintaan

.

Huoltajien tuki nuorelle on onnistumisen kannalta ensiarvoisen tärkeää. Huoltajien odotetaan sitoutuvan osaltaan nuoren opiskelun tukemiseen.


Oppilaan oppimissuunnitelman tai henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan
suunnitelman laadintaa koskevat määräykset sisältyvät Arviointi-lukuun.

.

Hoidollispedagoginen (HOPE) luokka

Hoidollispedagoginen toiminta on kohdennettu oppilaille, joiden koulunkäynti, psyykkinen hyvinvointi ja oppiminen ovat vaarantuneet erittäin merkitsevästi. Oppilaan erilaiset toimintakyvyn puutteet, kriisit, traumat, pelot, ahdistuneisuus sekä syrjään vetäytyminen voivat aiheuttaa tarpeen hoidollispedagogiselle tuelle. Toiminnan päätavoitteet ovat oppilaan koulukuntoisuuden parantaminen ja säännöllinen koulunkäynti. Huoltajan ja hoitavan tahon kanssa tehtävällä yhteistyöllä on oppilaan kokonaiskuntoutumisen kannalta merkittävä rooli.

.

Hoidollispedagogisen luokan työtiimiin kuuluvat erityisluokanopettaja, erityisohjaaja ja
tarpeellinen määrä kouluohjaajia.

.

Pääpaino toiminnalla on oppilaan psyykkisen hyvinvoinnin, koulukuntoisuuden,
toimintakyvyn, tunne- ja vuorovaikutustaitojen ja koulumotivaation tukemisessa, jotta
oppivelvollisuuden suorittaminen onnistuu. Luokassa harjoitellaan monipuolisesti
koulunkäynti- ja vuorovaikutustaitoja sekä tuetaan oppilaan minäkuvaan ja itsetuntoon liittyviä asioita. Luokkakokoonpanossa painotetaan ryhmän kuntouttavaa vaikutusta.

.

Yläkoulun hoidollispedagogisella (HOPE) luokalla 8.lk:n ja 9.lk:n valinnaisaineet opiskellaan oppilaan voinnin mukaisesti, joko integroituna yleisopetuksen valinnaisaineryhmään, jolloin kaikki Vihdin yhteiskoulun valinnaisaineet ovat oppilaan valittavissa. Tarvittaessa valinnaisaineet voidaan myös suorittaa hoidollis-pedagogisessa luokassa, jolloin valinnaisaineet määräytyvät olemassa olevien resurssien mukaan.


Hoidollispedagogista iltapäivätoimintaa järjestetään alakoulussa tarpeen mukaan.

.

Hakeutuminen hoidollispedagogiselle luokalle:
Hoidollispedagogisilla luokilla on kymmenen oppilaspaikkaa. Kriteerinä oppilaaksi
ottamiselle hoidolliselle koulupaikalle on jo olemassa oleva tai alkamassa oleva hoitokontakti erikoissairaanhoidon tai perusterveydenhuollon mielenterveyspalveluihin.

.

Hakuprosessiin kuuluu myös HOPE-luokalla työskentelevän erityisohjaajan arviointikäynti oppilaan omassa koulussa ja/tai interventio. Arviointikäynti haetaan erillisellä lomakkeella. Tapaamisessa arvioidaan myös mahdollisuudet lisätä tukea oppilaan omassa koulussa.

.

Hoidollispedagogiselle luokalle hakeutuvalla oppilaalla voi olla ennestään oppilaskohtaisen tuen päätöksiä, jotka tarkistetaan hakuprosessin yhteydessä. Oppilaan opettajat tekevät selvityksen saaduista tukitoimista ja arvion nykyisestä tuen tarpeesta ja suunnitelman oppilaskohtaisista tukitoimista sekä konsultoivat opiskeluhuoltoa. Oppilaspaikan saaville tehdään POL §20 c nojalla päätös erityisluokanopettajan antamasta opetuksesta erityisluokassa sekä tarvittaessa erillinen päätös oppilaspaikasta, mikäli oppilaan koulu vaihtuu muuksi kuin lähikouluksi. Mikäli oppilaan vointi niin vaatii, voidaan huoltajan hakemuksesta ja terveydenhuollon selvityksen perusteella tehdä POL §18 mukainen hallintopäätös opetuksen poikkeavasta järjestämisestä. Päätöksen tekoa varten huoltaja ja oppilas kuullaan hallintolain mukaisesti. Päätös oppilaspaikasta HOPE-luokalle tehdään
vuodeksi kerrallaan.

.

.

Hoidollispedagogisen toiminnan seuranta ja arviointi:
Molemmilla hoidollispedagogisilla luokilla on oma ohjausryhmänsä, johon kuuluvat sitä
johtavien koulujen rehtorit, erityisluokanopettajat, erityisohjaajat sekä kasvun ja oppimisen tuen erityisasiantuntija. Tarvittaessa voidaan kutsua mukaan myös opiskeluhuollon toimijoita- tai muita asiantuntijoita. Ohjausryhmän tehtävänä on ohjata ja tukea oppilaiden kanssa työskentelyä, suunnitella, kehittää sekä arvioida luokkien toimintaa ja tukitoimia ja pitää yllä yhteistyön rakenteita hoitotahojen kanssa. Ohjausryhmä kokoontuu vähintään lukukausittain sekä hakuprosessin aikana tarvittaessa. Kuntatason opiskeluhuollon ohjausryhmä seuraa, arvioi ja kehittää hoidollispedagogisten palvelujen toimintakonseptia omalla asiantuntemuksellaan.

.

Monipuolisen perusopetuksen ryhmä

Monipuolisen perusopetuksen kuntatasoiset ryhmät (MOPO) sijaitsevat Nummelanharjun koulussa (8-9lk) ja Otalammen koulussa (6-9lk) sekä Nummelan koulussa (1-6). Ryhmän oppilaita yhdistää suuret poissaolomäärät ja suuret elämänhallinnan haasteet ja alakoulun luokalla oppilailla lisäksi vahva neuroepätyypillisyys, joka aiheuttaa ryhmään liittymisen haasteita. Oppilaiden kouluun kiinnittymisen haasteiden taustalla on usein niin monimutkaisia haasteita, että eteneminen yleisopetuksen ryhmässä ei enää onnistu. MOPOluokissa opiskellaan peruskoulun oppimäärää joustavasti, pääsääntöisesti tavoitekokonaisuuksittain ja muutama aine kerrallaan, aina oppilaan jaksamisen mukaisesti.

.

Suurella osalla oppilaista on myös tarvetta suunnitellusti ja joustavasti muokattuun
koulupäivään, joka tehdään huoltajan hakemuksesta erillisellä päätöksellä. Ryhmää opettaa työparina erityisluokanopettaja ja erityisopettaja.

.

Mopolle ohjataan pääsääntöisesti 8-9 luokka-asteen oppilaita, joiden perusopetuksen
loppuun saattaminen on selkeästi vaarantunut. Oppilailla on haasteita opiskelun
mahdollistumisessa (yleinen elämänhallinta), ei niinkään oppimisen pulmissa. Esimerkiksi oppilaat, joilla on sosiaaliseen jännitykseen ja ahdistuneisuuteen tai kuormittavaan elämäntilanteeseen liittyviä runsaita koulupoissaoloja, joihin ei vahvoilla korjaavilla toimilla ole onnistuttu puuttumaan, saavat yleensä MOPOlla tarvitsemansa tuen. Kaikki oppilaat kaipaavat aikuisen henkilökohtaista tukea.

.

Voidakseen opiskella MOPO-luokassa oppilas tarvitsee oppilaskohtaisena tukitoimena
päätöksen erityisluokan opettajan antamasta opetuksesta erityisluokassa. Oppilas voi
kuitenkin tulla koejaksolle ilman tätä päätöstä.

.

MOPO-luokalle hakeutumista varten tarvitaan moniammatillinen arvio, jossa selvitetään poissaolojen määrä, taustasyys ja millä keinoilla oppilasta on jo tuettu ja miten tukitoimet ovat auttaneet. Selvitykseen liittyy myös arvio oppilaan kyvykkyydestä koulunkäynnin rutiineista huolehtimiseen ja itsenäiseen akateemiseen työskentelyyn. Mahdollinen selvitys psyykkisestä voinnista ja koulun ulkopuolisesta tuesta toimitetaan tarvittaessa liitteenä.

.

Oppilaan on mahdollista osallistua yleisopetuksen ryhmiin vointinsa mukaisesti. Oppilaan oman kiinnostuksen kohteita voidaan käyttää sosiaalisen kuntouttamisen välineenä.

.

.

Jokaisen MOPO-luokan toimintaa ohjaa säännöllisesti kokoontuva moniammatillinen
ohjausryhmä, joka suunnittelee ja arvioi toimintaa. Ohjausryhmä on tarvittaessa mukana oppilaiden moniammatillisen tuen kartoittamisessa ja järjestämisessä ja ottaa kantaa oppilaspaikkojen täyttämiseen. Ohjausryhmän puheenjohtajana toimii koulun rehtori. Kuntatason edustajana ohjausryhmässä on kasvun ja oppimisen tuen erityisasiantuntija.

.

Opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukeva muu toiminta

Opetusta ja kasvatusta tukeva muu toiminta on tärkeää kokonaisuuden kannalta. Oppilaalle on hyväksi saada monipuolinen kokonaiskuva yhteiskunnan erilaisista toimijoista jo peruskoulun aikana. Tavoitteena on lisätä laaja-alaisuutta ja avarakatseisuutta, sekä yhdenvertaisuutta.

.

Koulut kuvaavat omissa lukuvuosisuunnitelmissaan opetuksen ja kasvatuksen tavoitteita tukevan toiminnan tavoitteet ja järjestämiskäytännöt.

.

.

Iltapäivätoiminta

Opetushallituksen laatimat Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet (2011) ohjaavat koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa.


Lähtökohtana iltapäivätoiminnan järjestämisessä on turvallisen kasvuympäristön
tarjoaminen lapselle koulupäivän jälkeen. Toiminta tukee lapsen kasvua ja kehitystä ja auttaa perheitä heidän kasvatustehtävässään.


Iltapäivätoiminta on Vihdissä pääasiassa kunnan järjestämää koulujen yhteydessä
tapahtuvaa toimintaa. Kunta tukee myös muita toiminnan järjestäjä esimerkiksi Vihdin
evankelis- luterilaista seurakuntaa, joka on järjestänyt toimintaa Nummelassa ja Vihdin
kirkonkylällä.

.
Vammaisten oppilaiden aamu- ja iltapäivähoitoa järjestetään Kuoppanummen koululla
yhteistyössä Länsi-Uudenmaan Hyvinvointialueen kanssa.

.

Koulupäivän yhteydessä järjestettävä kerho- ja harrastustoiminta

Vihdin peruskoulujen 1.-9. luokkien oppilaille järjestetään iltapäivisin maksutonta kerho- ja harrastustoimintaa sekä koulun tiloissa että paikallisten harrastustoimijoiden tiloissa. Toimintaa järjestetään Vihdin kunnalle myönnetyn Opetus- ja kulttuuriministeriön Harrastamisen Suomen mallin avustuksen sekä Opetushallituksen Koulujen kerhotoiminnan tukemisen ja kehittämisen avustuksen rahoituksilla.

Koulupäivien yhteydessä järjestettävän kerho- ja harrastustoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten

  • Hyvinvoinnin lisääminen
  • Eriarvoisuuden vähentäminen  
  • Syrjäytymisen ehkäisy
  • Tunne- ja vuorovaikutustaitojen sekä jaksamisen tukeminen
  • Luovuuden ja liikkumisen tukeminen  
  • Uusien taitojen oppiminen ja koulussa opitun soveltaminen

.

Kerho- ja harrastustoiminnassa pyritään siihen, että lapset ja nuoret saavat onnistumisen, osaamisen ja ilon kokemuksia. Toiminnan kautta tuetaan lasten ja nuorten harrastuneisuutta ja mieluisan harrastuksen löytämistä.


Koulun henkilökunnan sekä opiskeluhuollon rooli on tärkeä erityisesti sellaisten lasten ja nuorten ohjaamisessa toiminnan piiriin, joilla ei esimerkiksi perheen tuen puuttuessa ole mahdollisuutta harrastaa säännöllisesti. Kerho- ja harrastustoiminnan järjestämisessä tavoitteena on, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen.


Harrastusvalikoimasta löytyy myös ryhmiä, joista järjestetään kuljetusoppilaiden
kotiinkuljetus harrastustunnin jälkeen.

.

.

Liikkuva koulu

Liikkuva koulu-toiminnassa on tavoitteena löytää tapoja, joilla koulupäivän aikana liikutaan enemmän ja istutaan vähemmän. Jokainen koulu toteuttaa liikkuvampaa koulupäivää omalla tavallaan.

.

Kaikki Vihdin peruskoulut ovat rekisteröityneet mukaan valtakunnalliseen Liikkuva koulu -ohjelmaan. Jokaisella koululla on nimetty opettaja/opettajat, jotka vastaavat Liikkuva koulu -toiminnan kehittämisestä omalla koulullaan. Toimintaa arvioidaan lukuvuosittain hyödyntäen Liikkuva-koulu ohjelman nykytilan arvio-työkalua.

.

Koulujen liikkuva koulu -toimintaan kuuluvat esimerkiksi

  • pidemmät välitunnit
  • oppilaiden osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen
  • oppilaiden kannustaminen välituntiliikuntaan sekä vertaisohjaajatoimintaan
  • liikuntavälituntien järjestäminen
  • kannustaminen koulumatkojen kulkemiseen aktiivisesti ja kestävästi
  • toiminnallisten opetusmenetelmien hyödyntäminen
  • oppituntien istumisjaksojen katkaiseminen liikkumalla sekä
  • koulun yhteiset liikunnalliset teemapäivät.

.

Kirjastotoiminta

.

.

Kirjaston ja perusopetuksen yhteistyön tavoitteena on, että kirjasto tulee kaikille oppilaille tutuksi. Kirjaston tärkein tehtävä on oppilaiden lukuharrastuksen herättäminen ja vahvistaminen. Kirjasto tukee opettajia mediakasvatuksessa.

.

.

Kouluille ja päiväkodeille

.

Muut yhteistyötahot

Valtakunnallisten perusteiden mukaisesti Vihdin kunnassa ollaan aktiivisesti yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Yhteistyötahoja ovat esimerkiksi:


Urheiluseurat

Kulttuuriseurat

Vihdin seurakunta

Musiikkiopisto/musiikkikoulut

Kylätoimikunnat

Yritykset, Yrityskylä

.

Koulut kertovat omassa lukuvuosisuunnitelmassaan, miten edistävät yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa. Lisäksi yhteistyöstä tiedotetaan huoltajia ennakkoon.

.

Uskonnon ja katsomuskasvatuksen järjestäminen

Opetushallitus on laatinut ohjeistuksen perusopetuksen uskonnon/elämänkatsomustiedon sekä katsomuskasvatuksen järjestämisestä.


Ohjeen tarkoituksena on varmistaa sivistyksellisten ja uskonnon vapautta koskevien
perusoikeuksien toteutuminen perusopetuksessa, edistää suvaitsevaisuutta ja
moniarvoisuutta sekä varmistaa, että opetus on oppilaita uskonnollisesti ja
katsomuksellisesti sitouttamatonta. Uskonnon/elämänkatsomustiedon opetus järjestetään perusopetuksen valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden ja niiden määräämällä tavalla laadittujen paikallisten opetussuunnitelmien mukaisesti (ks. OPS luvut Oppiaineosiot).

.

Koulun tulee tehdä yhteistyössä kotien kanssa mm. tiedottamalla oppilaiden huoltajille
järjestettävistä tapahtumista ja niiden sisällöstä. Tarvittaessa huoltajien kanssa voidaan sopia oppilasta koskevista yksilöllisistä järjestelyistä ja mahdollisesta vaihtoehtoisesta
toiminnasta, jos huoltaja ei halua oppilaan osallistuvan kaikkeen juhlaan kuuluvaan
ohjelmaan.


Oppilaan huoltaja ilmoittaa lukuvuoden alussa Wilmassa oppilaan henkilötiedoissa,
osallistuuko oppilas uskonnollisiin tilaisuuksiin ja toimituksiin tai niille vaihtoehtoiseen
toimintaan. Ilmoituksen voi tehdä kertaluonteisesti. Ilmoituksen jälkeen koulu huolehtii siitä, että oppilaan osallistuminen uskonnolliseen tilaisuuteen tai toimitukseen taikka niille vaihtoehtoiseen toimintaan toteutuu huoltajan ilmoituksen mukaisena.

Ohje perusopetuksen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetuksen sekä esiopetuksen katsomuskasvatuksen järjestämisestä sekä yhteisistä juhlista ja uskonnollisista tilaisuuksista esi- ja perusopetuksessa.


.

Kouluruokailu

.

Vihdissä kouluruokailu on ravitsemuskasvatuksen käytännön harjoitustilanne, oppituntiin verrattava tilanne. Perustuslain mukaan kouluaterian tulee olla oppilaalle maksutonta sekä opettajan ohjaamaa ja valvomaa. Vihdin suurimmissa kouluissa myydään myös verotonta välipalaa oppilaille.

.
Ruokailutilanteissa tavoitteena on harjoitella käytännössä terveellisen aterian koostamista lautasmallin mukaisesti ja sosiaalisia taitoja. Koululounaan tulisi olla virkistyshetki koulupäivän lomassa ja siihen tulisi varata riittävästi aikaa. Mikäli kouluruokailussa toteutuvat ruokailutilannetta mittaavat hyvien käytäntöjen kriteerit ravitsemuksellisesti, kasvatuksellisesti ja ekologisesti kestävän kouluruokailun edistämisestä, koulu voi myös ansaita valtakunnallisen kouluruokadiplomin.

.

Koulujen ruokalistan aterioiden suunnittelun pohjana ovat valtakunnalliset
ravitsemussuositukset , koululaisten ateriasuositus ja paikalliset päätökset. Ruokalistaa
suunnitellaan yhteistyössä koulujen oppilaskuntien edustajien kanssa, jotka ovat
edustettuina vuosittain vähintään kahdessa ruokalistapalaverissa. Asiakastyytyväisyyskysely tehdään vuosittain oppilaille. Oppilaiden toiveruokapäiviä on 1-4 kpl lukuvuoden aikana.

.

Kouluissa opetushenkilöstö ja ruokailusta vastaava henkilöstö tekevät yhteistyötä
kouluruokailun järjestämisessä ja toiminnan kehittämisessä. Koulukohtaisten käytäntöjen sopiminen tapahtuu yhteisissä säännöllisissä palavereissa. Huoltajille voidaan suunnitella yhdessä toteutettavia vanhempainiltoja tai tutustumiskäyntejä. Näissä tilaisuuksissa voidaan tarjoilla kouluaterioita, esitellä koulun keittiötä ja Vihdin Aterian toimintaa.

.

Ruokailuun liittyvät erityistarpeet :

Lasten vanhemmat voivat hakea erityisruokavaliota, kun lapsella on terveydellinen peruste erityisruokavalioon.


Kansallisen allergiaohjelman (2008–2018) mukaisesti lieviä allergiaoireita, kuten ohimenevää suun kirvelyä, kutinaa tai suun punoitusta, ei enää tule hoitaa välttämisellä vaan altistamisella ja vähitellen siedättämällä. Ruokavaliosta jätetään pois vain ne ruoka-aineet, joiden välttäminen on merkittävien oireiden takia perusteltua. Näin ollen lievistä allergiaa aiheuttavista ruoka-aineista ei enää laadita hakemusta ateriapalveluun. Yksilölliset vaativat erityisruokavaliot tarvitsevat lääkärintodistuksen.

.

https://www.vihti.fi/kuntana/ateria-ja-puhdistus/erityisruokavalio-kasvisruoka/

.

Koulumatkat
Koulukuljetuksista tiedotetaan lukuvuoden alussa huoltajille koulukohtaisissa tiedotteissa, lukuvuosisuunnitelmassa sekä Wilman kautta. Huoltajat voivat olla tarvittaessa yhteydessä koulun rehtoriin tai kunnan koulukuljetusvastaavaan.

.

.

Oppilaiden kanssa käydään lukuvuoden alussa läpi, miten koulumatkoilla toimitaan.
Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, että jokaisella lapsella on oikeus liikkua turvallisesti koulumatkoilla. Koulun tulee ilmoittaa tietoonsa tulleesta, koulumatkalla tapahtuneesta kiusaamisesta, väkivallasta tai häirinnästä tekoihin syyllistyneiden sekä niiden kohteina olleiden oppilaiden huoltajille ja tarvittaessa tukea huoltajia asian selvittämisessä.


https://www.vihti.fi/kasvatus-ja-koulutus/koulukuljetukset/

.

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma

Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, jossa työrauha ja opiskelun esteetön sujuminen on varmistettu. Työrauhaan voidaan vaikuttaa monilla koulun keinoilla, joista keskeisiä ovat opettajan antama ohjaus ja palaute, yhteistyö sekä yhteinen vastuunotto ja huolenpito. Pedagogisia ratkaisuja kehittämällä sekä luottamuksen ja välittämisen ilmapiiriä vahvistamalla luodaan edellytykset hyvän työrauhan rakentumiselle. Opetuksen järjestäjällä on oikeus käyttää työrauhan turvaamiseksi ja epäasialliseen käyttäytymiseen puuttumiseksi myös kasvatuskeskustelua ja erilaisia kurinpitotoimia. Kasvatuskeskustelussa ja kurinpitoasioissa noudatettavasta menettelystä säädetään perusopetuslaissa.

Kasvatuskeskusteluja ja kurinpidollisia keinoja koskeva suunnitelma on laadittu rehtorien kesken osaksi paikallista opetussuunnitelmaa ja se on yhtenäinen kaikissa Vihdin kunnan kouluissa.


Jokainen koulu täsmentää lukuvuosisuunnitelmaan oman koulun järjestyssäännöt, sekä oppilaan ojentamisen muodot ja käytänteet, joiden mukaan oppilaan tulee toimia.

.

Oppilaalla on velvollisuus perusopetuslain (POL) §:n 35 mukaan osallistua opetukseen,
hoitaa tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäytyä asiallisesti. Jos oppilas laiminlyö
perusopetuslain mukaisten velvollisuuksien asianmukaisen noudattamisen tai esimerkiksi rikkoo koulun järjestyssääntöjä, häntä voidaan ojentaa tai häneen voidaan kohdistaa kurinpitotoimia.


Opetushallituksen ohjeistus:

https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/kurinpitokeinot-ja-turvaamistoimenpiteet-perusopetuksessa

.

Kasvatuskeskustelujen käyttö ja niiden toteuttamisen käytänteet

Toimenpiteet alkavat aina oppilaan kuulemisella mahdollisimman pian rikkeen jälkeen.
Oppilaalla on silloin mahdollisuus selittää toimintaansa tai oikaista mahdollinen
väärinkäsitys. Koulun henkilökunta voi kuulla oppilasta ennen ilmoittamista vanhemmille ja arvioida tarvitaanko kasvatuskeskustelua, johon huoltaja voi osallistua. Huoltajalla ei ole oikeutta vaatia läsnäoloa oppilaan kuulemisessa. Kuuleminen kirjataan ylös.

Kasvatuskeskustelu (POL 35 a §):
Kasvatuskeskustelu on ensisijainen tapa puuttua oppilaan epäasialliseen käyttäytymiseen. Keskustelun tarkoituksena on yhdessä oppilaan kanssa yksilöidä toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti, kuulla oppilasta, selvittää laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä pohtia keinot tilanteen korjaamiseksi. Menettelyn tavoitteena on löytää myönteisiä keinoja koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi. Opetuksen järjestäjä päättää, millaisissa tapauksissa kasvatuskeskustelua käytetään.


Kasvatuskeskustelua käytetään, kun oppilas rikkoo koulun järjestyssääntöjä ja/tai käyttäytyy sopimattomasti, häiritsee muiden oppilaiden opiskelua tai aiheuttaa vaaratilanteen itselleen tai toisille, tai kun oppilas ei huolehdi velvollisuuksistaan.

.

Kasvatuskeskustelun toteuttamisen käytänteet:
Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se 2 momentissa esitetty huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi.


Opettaja käy kasvatuskeskustelun oppilaan/oppilaiden kanssa mahdollisimman pian
tapahtuman jälkeen ja keskustelua voidaan jatkaa huoltajien kanssa, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Kasvatuskeskusteluun ei tarvita huoltajien lupaa. Keskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella ja se voi kestää enintään kaksi tuntia. Kasvatuskeskustelu ja siihen osallistuneet henkilöt kirjataan Wilmaan. On myös tilanteita, joissa huoltajien läsnäolo on suotavaa (esimerkiksi silloin, kun kasvatuskeskustelu toistuu).

Koulu käyttää lakisääteistä julkista valtaa. Opettajalla on oikeus päättää huoltajan läsnäolon tarpeellisuudesta kasvatuskeskustelussa. Huoltajan lupaa kurinpitotoimiin ei tarvita. Huoltajat eivät voi myöskään mitätöidä koulun antamaa rangaistusta.


Alakoulussa kasvatuskeskustelun hoitaa luokanopettaja ja/tai tilanteessa paikalla ollut muu opettaja. Yläkoulussa keskustelun hoitaa tapauksesta riippuen luokanohjaaja tai tilanteessa paikalla ollut muu opettaja.


Lainsäädäntöä tarkentavat ja täydentävät menettelytavat rike-, vilppi- ja häiriötilanteissa, asioiden selvittämisvastuut, työnjako sekä kuulemis- ja kirjaamismenettelyt.

.

Vastuut rike-, vilppi- ja häiriötilanteissa

Opettaja on vastuussa kuulemisesta, kasvatuskeskusteluista, tilanteiden selvittämisestä, ilmoittamisesta asianomaisille ja kirjaamisesta. Opettaja voi myös poistaa oppilaan opetustilasta, poistaa oppilaalta opetusta häiritsevä esine tai antaa jälki-istuntoa.

.


Huoltajien vastuu:

Huoltajilla on ensisijainen kasvatusvastuu omasta lapsestaan. Jos huoltaja
haluaa selvittää rangaistuksen syitä, tulee hänen olla ensisijaisesti yhteydessä rangaistuksen määränneeseen opettajaan ja tarvittaessa rehtoriin. Perusopetuslaki (36 §) määrittelee koulussa käytettävät kurinpitotoimet.


Rehtori voi lisäksi poistaa oppilaan koulusta loppupäivän ajaksi ja antaa kirjallisen
varoituksen. Näissä tilanteissa oppilaalle tulee järjestää opiskeluhuollon tukea.


Väkivaltatilanteesta tehdään V-0 mallin mukaisesti ilmoitus poliisille ja lastensuojeluun.

.

Kotitehtävien suorittaminen koulupäivän jälkeen

Oppilaan velvollisuus on tehdä hänelle annetut tehtävät tunnollisesti (PoL 35 § 2 mom.).


Huoltajan tulee seurata, kuinka lapsi kotitehtävistään suoriutuu.
Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.


Huoltajalle on ilmoitettava, kun oppilaan läksyt ovat tekemättä. Koulut tiedottavat
lukuvuosisuunnitelmassaan, miten tekemättömien koulutehtävien suorittaminen tapahtuu.

.

Oppilaan poistaminen opetustilasta

Opettaja voi määrätä opetusta häiritsevän oppilaan poistumaan luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun tilaisuudesta. Oppilaalle ikä ja kehitystaso huomioiden ensin huomautetaan suullisesti häiritsevästä käytöksestä ja siitä, mitä seuraa, ellei hän muuta käytöstään. Oppilaan tulee olla valvonnan alaisena tilassa, jonne hänet oppitunnilta poistetaan (PoL 31 a § 5 mom.).

Lisäksi työrauhan turvaamiseksi, rehtori voi evätä oppilaan oikeuden osallistua opetukseen jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan tai muun henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Huoltajaa pyydetään hakemaan lapsi pois koulusta. Oppilaan opetukseen osallistumisen epääminen enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi on ennemminkin turvaamistoimenpide
eikä ojentamis- tai kurinpitokeino.

.

Korvaaminen ja jälkien siivoaminen

Se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle aineellisen vahingon, on velvollinen korvaamaan sen (POL 35§). Jos tekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan tai uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan. Tehtävä tulee suorittaa valvotusti eikä se saa muodostua oppilaan ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle vaaralliseksi tai raskaaksi eikä sen suorittaminen saa kestää enempää kuin kaksi tuntia. Oppilas ei voi tehtävän suorittamisen vuoksi jäädä pois opetuksesta. Mikäli tehtävä suoritetaan oppilaan työpäivän ulkopuolella, siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Tehtävän suorittaminen tulee ottaa huomioon päätettäessä tämän lain mukaisista kurinpidollisista toimenpiteistä. (30.12.2013/1267) Vahingonkorvausvastuu koskee lähtökohtaisesti kaiken ikäisiä oppilaita.


Oppilas ei voi tehtävän suorittamisen vuoksi jäädä pois opetuksesta.

.

Kurinpidolliset keinot toimenpidejärjestyksessä (POL 36 §)

Kouluissa käytetään ainoastaan laissa määrättyjä kurinpidollisia keinoja, joita ovat jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen. Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun tilaisuudesta. Lisäksi työrauhan turvaamiseksi oppilaan oikeus osallistua opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan tai muun henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.

.

Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan edellä mainitulla perusteella evätä myös
seuraavaksi työpäiväksi, mikäli opetuksen järjestäjä tarvitsee aikaa suunnitella oppilaan paluuta takaisin opetukseen ja tarjota oppilaalle opiskeluhuollon palveluita sekä tukea turvallista paluuta opetukseen. Epäämisen aikana oppilaalle on järjestettävä 36h §:ssä tarkoitettuna opiskeluhuoltona mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskeluhuollon psykologin tai kuraattorin kanssa. Lisäksi oppilaalle on järjestettävä muu hänen tarvitsemansa tuki epäämisen aikana ja oppilaan palatessa opetukseen. Oppilaalle tehdään suunnitelma palaamisen tukemiseksi. Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys.

Opetuksen järjestäjän tulee kurinpitotoimea harkitessaan ottaa huomioon teon laatu sekä oppilaan ikä ja kehitystaso. Ennen kurinpitotoimesta päättämistä on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa lisäksi koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata. Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä.

Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen
suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan. Oppilaalle ja
oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle on varattava tilaisuus osallistua tässä momentissa tarkoitetun opetussuunnitelmaan perustuvan henkilökohtaisen suunnitelman laatimiseen. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaalle, jolle on määrätty kurinpitotoimi tai jolta opetus on evätty jäljellä olevan työpäivän ajaksi ja enintään seuraavaksi työpäiväksi, järjestetään tarvittava opiskeluhuolto. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa, kun hänet on poistettu luokkahuoneesta, muusta tilasta tai koulun tilaisuudesta tai kun oppilaan opetukseen osallistuminen on evätty jäljellä olevan ja sitä seuraavan työpäivän ajaksi.

.

Jälki-istunnot

Jälki-istuntoa annetaan, jos oppilasta on kuultu, kasvatuskeskustelu on pidetty, rike on
toistunut ja toiminta ei muutu. Jos oppilaalle tulee jälki-istuntoja toistuvasti, asia otetaan puheeksi opiskeluhuoltoryhmässä.


Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan. (30.12.2013/1267)


Jälki-istunto voi kestää enintään kaksi tuntia.

.

Jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuisi sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman tai muun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta. Jälki-istunto kirjataan Wilmaan.

.

Kirjallinen varoitus

Kirjallinen varoitus annetaan oppilaalle, joka häiritsee opetusta, rikkoo koulun järjestystä tai menettelee vilpillisesti, jos jälki-istunnoista huolimatta epäasiallinen käyttäytyminen jatkuu tai tilanteissa esiintyy väkivaltaa tai päihteitä.


Ennen kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitorangaistuksen antamista on myös oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi.


Kirjallinen varoitus on määräaikaista erottamista edeltävä toimenpide, josta tehdään
viranhaltijapäätös. Siihen liitetään muutoksenhakuohjeet hallinto-oikeuteen. Muutosta on haettava 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta, jonka jälkeen rangaistus on lainvoimainen ja voidaan laittaa täytäntöön.


Opiskeluhuollollisen tuen tarve on syytä arvioida kirjallisen varoituksen antamisen
yhteydessä tarvittaessa monialaisessa yhteistyössä.

.

Määräaikainen erottaminen

Jos oppilas jatkaa epäasiallista toimintaa ja on saanut jälki-istuntoa ja yksilöidyn kirjallisen varoituksen siitä, rehtori voi yhdessä monialaisen toimielimen kanssa evätä oikeuden osallistua koulupäivään. Erottamista edeltävät toimenpiteet ovat samat kuin kirjallisessa varoituksessa, viranhaltijapäätös, 14-päivän muutoshaku ja lainvoimaisuus mukaan lukien.

Vakavissa tapauksissa, missä oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, on mahdollista erottaa oppilas välittömästi, ilman 14-päivän muutoshakuaikaa.


Määräaikainen erottaminen voi kestää korkeintaan kolme kuukautta.


Oppilaalle tulee järjestää opetus ja opiskeluhuolto määräaikaisen erottamisen ajaksi.
Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen
suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan.

.

Hallinnon yleisten oikeusturvaperiaatteiden noudattaminen

Kurinpidossa ja työrauhan turvaamisessa voidaan käyttää vain laissa mainittuja keinoja ja näitä keinoja käytettäessä noudatetaan hallinnon yleisiä oikeusturvaperiaatteita. Keinojen käytön tulee perustua asiallisiin, yleisesti hyväksyttäviin ja objektiivisiin syihin. Samanlaisista teoista tulee tekijästä riippumatta määrätä samanlainen seuraamus, kuitenkin siten, että tekojen toistuminen voidaan ottaa huomioon raskauttavana tekijänä. Kurinpitoseuraamusten tulee olla suhteessa tekoon ja ottaen huomioon kokonaistilanne. Myös oppilaan ikä ja kehitysvaihe otetaan huomioon. Kurinpidollisia keinoja ei saa käyttää oppilaita häpäisevällä tai loukkaavalla tavalla.


Jos häiriötilanteita ilmenee, on mahdollista käyttää seuraavia keinoja:

Oppilaan tarkastaminen (POL 36 §, kirjataan):

  • Opettaja tai rehtori voi tarkastaa jonkun muun aikuisen kanssa oppilaan mukana
    olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa häiritsevän tai kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi. Tällainen esine tai aine voi olla sellainen, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta. Esineen tai aineen hallussapito tulee olla ilmeistä ja oppilaalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy. Tarkastajan tulee olla samaa sukupuolta kuin oppilas ja hän voi olla oppilaan toivoma henkilö, paitsi jos asia on kiireellinen.

Häiritsevän, kielletyn tai vaarallisen esineen/aineen poisottaminen tai hävittäminen (POL 36§, kirjataan):

  • Tällaisen esineen tai aineen hallussapito on tällöin ilmeistä ja oppilas pyynnöstä
    huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen
    hallussaan niitä ole. Tarkastamisessa ja esineiden haltuun ottamisessa on
    noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyttä.

Häiritsevän, kielletyn tai vaarallisen esineen/aineen palauttaminen (POL 36 d §, kirjataan):

  • Opettajan tai rehtorin haltuun ottama häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on
    todennäköistä, että häirintä jatkuu oppitunnin jälkeen, häirintään käytetty esine tai
    aine tulee luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä. Kielletyt esineet ja aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Esineet ja aineet tulee kuitenkin luovuttaa poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle, jos oppilaalla, tämän huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei lain mukaan ole oikeutta pitää niitä hallussaan.

Opiskelutilasta poistaminen voimakeinoin (POL 36§)

  • Pääsääntönä on, että vältetään viimeiseen asti tarttumasta oppilaaseen, mutta aina
    tämä ei ole mahdollista.
  • Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja
    opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä
    voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus
    tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oppilaan
    poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä.
  • Aina kun mahdollista pyritään varmistamaan, että turvauduttaessa voimakeinoihin
    paikalla on useampia aikuisia ja muita oppilaita, joilta kaikilta pyydetään heti
    tapahtuman jälkeen kirjallinen kertomus omin sanoin siitä, mitä tilanteessa tapahtui ja
    miksi. Huoltajalla on oikeus saada nämä asiakirjat nähtäväkseen, ja hän voi tällöin
    arvioida tilannetta paremmin.
  • Voimakeinoja voidaan käyttää myös erottamaan riitelevät oppilaat toisistaan.
  • Mikäli joku tilanteeseen osallistunut saa vammoja, hänet on viipymättä toimitettava
    lääkäriin tai terveydenhoitajan luokse vammojen toteamista ja hoitamista varten.
    Ennen oppilaan toimittamista lääkäriin on oltava yhteydessä hänen huoltajaansa,
    mikäli tilanne ei ole niin akuutti, että oppilas vaatii välittömästi hoitoa. Lisäksi
    laaditaan läheltä piti- ilmoitus vakuutusyhtiölle.
  • Voimakeinojen käytöstä annetaan välittömästi kirjallinen selvitys opetuksen
    järjestäjälle.

Opettajan tehtävänä on hoitaa asian kuulemiset, selvittämiset, kirjaamiset ja tiedottamiset.


Henkilökunnan perehdyttäminen ja osaamisen varmistaminen kurinpidollisten
toimivaltuuksien käyttämisessä:
Henkilökunta perehdytetään paikallisen opetussuunnitelman ohjeistukseen. Rehtori
huolehtii, että uudetkin opettajat ja ohjaajat perehdytetään kurinpidollisten toimivaltuuksien käyttämiseen.
Kouluilla asiaa käsitellään opettajainkokouksissa ja järjestetään myös tarpeenmukaisia
koulutuksia.
Käytänteet kirjataan lukuvuosisuunnitelmaan, käydään läpi ja arvioidaan vuosittain.

.

Suunnitelmasta, järjestyssäännöistä ja laissa säädetyistä kurinpidollisista keinoista
tiedottaminen

Koulu kertoo vanhempaintilaisuudessa lukuvuoden alussa järjestyssäännöistä ja
kasvatuskeskustelu- ja kurinpidollisesta suunnitelmasta. Lisäksi koulu ohjaa huoltajat
tutustumaan koulun nettisivuihin, lukuvuosisuunnitelmaan ja muihin mahdollisiin
tiedotteisiin. Lukuvuosisuunnitelma on näkyvissä huoltajille myös Wilmassa.

.

Suunnitelman seuraamisen sekä toteutumisen ja vaikuttavuuden arviointi

Suunnitelman toteutumista ja vaikuttavuutta arvioidaan huhti-toukokuussa koulun tasolla.

Viimeksi päivitetty 17.09.2025