Hallinto ja päätöksenteko
Vihdin kuntaa johdetaan avoimen ja luottamukseen perustuvan hallinnon periaattein. Päätösvaltaa käyttää kuntalaisista koostuva, vaaleilla neljäksi vuodeksi valittava kunnanvaltuusto. Valtuusto linjaa kunnan toiminnan ja talouden suuret suuntaviivat, hyväksyy talousarvion ja päättää kuntastrategiasta. Valtuusto valitsee keskuudestaan kunnanhallituksen sekä kunnan lautakunnat.
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnon, talouden ja strategian toteuttamisesta. Lautakunnat ohjaavat ja seuraavat oman toimialansa palveluja, kuten sivistystä, hyvinvointia, elinvoimaa ja teknistä toimintaa.
Päätösten valmistelu ja toimeenpano ovat kunnan viranhaltijoiden vastuulla. Henkilöstö toimii kunnan luottamushenkilötoimielinten alaisuudessa ja toteuttaa niiltä saamaansa toimivaltaa.
Kunnanvaltuuston kokoukset ovat julkisia, ja niistä ilmoitetaan kunnan virallisella ilmoitustaululla ja paikallislehdissä. Lautakuntien ja kunnanhallituksen kokoukset eivät ole julkisia, mutta niiden pöytäkirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Poikkeuksena ovat asiat, jotka on laissa säädetty salassa pidettäviksi.
Hallinnon ja päätöksenteon avoimuus on meille tärkeää. Tavoitteemme on, että jokainen vihtiläinen voi seurata päätöksentekoa ja osallistua yhteiseen kehittämiseen.
Täältä löydät esityslistat ja pöytäkirjat >>
Ajankohtaista
Leikkipuistojen parantaminen, torialueiden kehittäminen vai ulkokuntosali? Osallistu kunnan budjetointiin ja äänestä, mitkä ideat toteutetaan
8.6.2021 – – Kunnan eri alojen asiantuntijoista koostunut ryhmä on arvioinut ehdotusten…
Kunnanhallituksen päätökset 25.5.2021
26.5.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen päätökset 24.5.2021
24.5.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen päätökset 10.5.2021
10.5.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen päätökset 26.4.2021
26.4.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen päätökset 12.4.2021
12.4.2021 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Vihdin nuorten kuntavaalipaneeli Vihti Livessä 25. toukokuuta
6.4.2021 – Lähetyksen aikana Vihdin nuoret pääsevät kysymään eri puolueiden kuntavaaliehdokkailta kysymyksiä…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 29.3. klo 18 alkaen
29.3.2021 – Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu 29. maaliskuuta klo 18.00 alkaen. Tule mukaan…
Viimeksi päivitetty 15.07.2025