Hallinto ja päätöksenteko
Vihdissä päätöksiä tekevät kunnanvaltuusto, kunnanhallitus, lautakunnat ja oman toimivaltansa puitteissa kunnan viranhaltijat. Tältä sivulta löydät tietoa siitä, kuka kunnassa päättää, miten päätöksenteko etenee ja mistä voit seurata valmistelua ja tehtyjä päätöksiä.
Kuka Vihdissä päättää?
Kunnanvaltuusto käyttää kunnan ylintä päätösvaltaa. Valtuustossa on 43 kuntavaaleissa valittua valtuutettua. Valtuusto päättää koko kunnan kannalta merkittävistä asioista, kuten kuntastrategiasta, talousarviosta ja hallinnon keskeisistä rakenteista. Valtuusto valitsee myös kunnanhallituksen ja lautakuntien jäsenet.
Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Se valmistelee valtuuston käsiteltävät asiat ja huolehtii valtuuston päätösten toimeenpanosta.
Lautakunnat johtavat ja kehittävät omien toimialojensa toimintaa ja palveluja. Vihdissä lautakunnat käsittelevät muun muassa sivistykseen, hyvinvointiin, elinvoimaan, kuntaympäristöön, rakentamiseen ja ympäristöön liittyviä asioita.
Myös viranhaltijat tekevät päätöksiä niissä asioissa, joissa päätösvalta on hallinto- tai toimintasäännössä siirretty heille. Lisäksi kunnan henkilöstö valmistelee päätöksentekoon tulevia asioita ja huolehtii tehtyjen päätösten toimeenpanosta.
Näin voit seurata päätöksentekoa
Kunnanvaltuuston kokoukset ovat lähtökohtaisesti julkisia. Kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoukset ovat pääsääntöisesti suljettuja, mutta niiden esityslistat ja julkiset pöytäkirjat julkaistaan verkossa.
Esityslistalta näet ennen kokousta, mitä asioita toimielin käsittelee ja millaisia päätösehdotuksia sille esitetään. Pöytäkirjasta voit tarkistaa kokouksen jälkeen, mitä asiasta päätettiin.
Tutustu esityslistoihin ja pöytäkirjoihin
Päätöksentekoon voi myös vaikuttaa
Kuntalaisena voit seurata asioiden valmistelua, antaa palautetta, osallistua kyselyihin ja kuulemistilaisuuksiin sekä tehdä kuntalaisaloitteen. Vihdissä toimivat myös nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto, jotka tuovat eri ryhmien näkökulmia kunnan valmisteluun ja päätöksentekoon.
Ajankohtaista
Kunnanhallituksen kokous 16.6.2025
17.6.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 16.6. klo 16 alkaen
16.6.2025 – Vihdin kunnanvaltuusto kokoontuu maanantaina 16. kesäkuuta klo 16.00 alkaen. Tule…
Seuraa kunnanvaltuuston kokousta streamattuna ma 2.6. klo 17 alkaen
30.5.2025 – Vihdin uusi kunnanvaltuusto kokoontuu ensimmäistä kertaa maanantaina 2. kesäkuuta klo…
Kunnanhallituksen kokous 19.5.2025
20.5.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Osallistu kunnan budjetointiin – ideallasi voi olla suuri vaikutus
9.5.2025 – Vihdin kunnan osallistuvan budjetoinnin hanke starttaa jälleen – ja tänä…
Kunnanhallituksen kokous 5.5.2025
5.5.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Kunnanhallituksen kokous 28.4.2025
28.4.2025 – Huom. ohessa on ennakkotieto kunnanhallituksen päätöksistä, päätös syntyy vasta pöytäkirjan…
Osallistu ja vaikuta Vihti 2033 -kuntakierroksella
24.4.2025 – Vihdin kunta päivittää kuntastrategiaansa vuoden 2025 aikana. Kuntastrategiassa tullaan kuvaamaan…
Viimeksi päivitetty 24.09.2026